Rejlers Finland on ostanut Jimexo Techin

Jimexo Tech Oy vahvistaa Rejlers Finland Oy:n teollisuusliiketoimintaa Tampereella 56 henkilön voimin.

Vuonna 2010 perustettu Jimexo tuottaa teknisiä suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita kemian-, metsä- ja teknologiateollisuuteen. Vuonna 2017 yrityksen liikevaihto oli noin 3,3 miljoonaa euroa. Jimexo jatkaa toimintaansa Rejlers Finland Oy:n tytäryhtiönä.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme laajempia palvelukokonaisuuksia perinteisen osaamisemme ohella. Kun Rejlers otti meihin yhteyttä, näimme mahdollisuuden kehittää toimintaamme yhdessä”, kertoo Jimexon toimitusjohtaja Timo Heinisuo.

Yrityskauppa lisää Rejlersin suunnittelukapasiteettia teollisten tuotantolaitos- ja laitevalmistaja-asiakkaiden tarpeisiin. Kaupan myötä Rejlersin teollisuusliiketoiminta kasvaa 320 asiantuntijan vahvuuteen.

”Yhteistyö tarkoittaa uutta otetta asiakkaiden kokonaistoimitus- ja EPCM-tarpeisiin vastaamiseksi. Jimexo tukee sekä kone- ja tehdastekniikan ja turvallisuuspuolen asiantuntijapalveluitamme että teollisuuden sähkö-, automaatio- ja instrumentointitekniikan kapasiteettiamme”, kertoo Rejlersin toimitusjohtaja Seppo Sorri.

 

Kuvassa vasemmalta: Rejlersin toimitusjohtaja Seppo Sorri, Jimexo Techin toimitusjohtaja Timo Heinisuo, pääsuunnittelija Eero Nordman ja tuotepäällikkö Jari Niskanen sekä Rejlersin talousjohtaja Joni Pursiainen.

Jätä kommentti

*

*