Pöyry tukee suomalaista ammattikorkeakoulutusta

Pöyry tukee pääkaupunkiseudulla toimivaa Metropoliaa, Pohjois-Savossa toimivaa Savoniaa sekä Oulun ja Tampereen ammattikorkeakouluja lahjoituksella.

Lahjoitusten lisäksi Pöyry tekee näiden korkeakoulujen kanssa tiivistä ja pitkäjänteistä strategista yhteistyötä esimerkiksi opetuksen, vierailuiden sekä harjoittelu- ja opinnäytetöiden muodossa.

”Meitä ja monipuolista osaamistamme aidosti arvostetaan ja puheet muuttuvat käytännön teoiksi. Myös Pöyryn 60-vuotisjuhlavuoden tunnus Growing together on vaikuttava, ja haluamme ehdottomasti tutkia tulevaisuuden mahdollisuuksia yhteisen kasvun ja kehittymisen hengessä”, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola sanoo.

”Lahjoitetut varat käytetään koulutuksemme kehittämiseen, joka hyödyttää suoraan myös työelämää. Lahjoituksen lisäksi haluan kiittää Pöyryä laajasta yhteistyöstä rakennusalan koulutuksemme kanssa. Työmaavierailut ja vierasluennoitsijat ovat tärkeä osa Oamkin käytännönläheistä koulutusta”, kertoo Jouko Paaso, Oulun ammattikorkeakoulun rehtori.

”Pöyryn lahjoitus lämmittää mieltä ja on mitä mainioin lahja näin joulun alla. Savoniasta valmistuu noin 1 200 osaajaa vuodesta, joista 64 prosenttia työllistyy maakuntaan.  Savonia on varsinkin vahva tekniikan osaajien kouluttaja”, Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén sanoo.

”Koko TAMKin puolesta kiitämme Pöyryä lahjoituksesta ja luottamuksesta. Yhteistyöllämme on merkittävä vaikutus koko Pirkanmaan alueella”, sanoo Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori Markku Lahtinen.

Pöyry luottaa korkeakoulujen harkitaan siitä, miten lahjoitetut varat käytetään parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

”Kaikki panostukset, joita suomalaisen korkeakoulutuksen eteen tehdään, hyödyttää lopulta myös yrityksiä”, sanoo Juuso Pajunen, Pöyry Finland Oy:n toimitusjohtaja.

 

Lue lisää Pöyryn korkeakouluyhteistyöstä: www.poyry.fi/opiskelijoille

Jätä kommentti

*

*