Pohjoismainen AKS ja Centia yhdistyvät
Pohjoismainen palvelinpohjaisten IT-ratkaisujen jakelija AKS ja eurooppalainen access-infrastruktuuri -jakelija Centia yhdistyvät lisäarvoon ja osaamiseen keskittyväksi jakeluryhmäksi.
– Yhdistymisen myötä AKS voi palvella yhä paremmin nykyisiä ja uusia kumppaneita. Fuusio lisää mahdollisuuksiamme löytää uusia IT-ratkaisuja. AKS Group ja Centia muodostavat houkuttelevan IT-ratkaisujen jakeluryhmän, joka kiinnostaa myös uusia toimittajia, kun nämä hakevat uusia yhteistyökumppaneita, sanoo AKS:n Suomen toimintojen toimitusjohtaja Seppo Hartikainen.
AKS toimii Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa ja Centia Iso-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Toiminta keskittyy näin ollen seitsemän Euroopan valtion alueelle ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia laajentaa toimintaa myös muualle Eurooppaan. Merkittäviä syitä yhdistymiselle oli mahdollisuus resurssien yhteiskäyttöön ja osaamistason kasvattaminen.
– Jakelijoille asetetaan yhä enemmän vaatimuksia. Kumppanimme haluavat enemmän uusia ratkaisuja, ja toimittajat toivovat laajempaa edustusta Euroopassa. Fuusion myötä pystymme tarjoamaan toimittajille ja jälleenmyyjille kattavan eurooppalaisen access-infrastruktuuri -jakelijan. Olemme Euroopan suurin Citrix-jakelija, sanoo Centian toimitusjohtaja Yuri Pasea.
Ensimmäisessä vaiheessa yhdistyminen tulee näkymään yhteisten kontaktipintojen luomisena sekä yritysten markkinointiviestinnässä. – Perustimme kaikille jakeluryhmän maille yhteisen tuotetyöryhmän, jossa vaihdamme tietoa ja etsimme aktiivisesti uusia jälleenmyytäviä ratkaisuja, Hartikainen kertoo.