Lindström Invest ja YIT aloittivat Kalasataman toimistoalueen rakentamisen

Lindström Investin ja YIT:n yhteistyössä toteuttaman Hermannin Rantatiellä sijaitsevan kiinteistön rakennustyöt ovat edenneet harjakorkeuteensa. Noin 11 800 bruttoneliön kokoisen Rantatie Business Parkin on määrä valmistua vuoden vaihteessa. Rakentuva toimistotalo on aloittanut Kalasataman kehittymisen avoimeksi kaupunkialueeksi, joka sai alkunsa sataman ja sen toimintojen siirtymisestä Vuosaareen.
�?�Rantatie Business Park on yhtiömme toinen kivijalka kehittyvällä Kalasataman alueella. Rakennuksen kaareva muoto ja punatiilestä paikalla muurattava tiilinauha kiehtovat ja herättävät uteliaisuutta. Se on viesti yksilöllisestä jakorkeatasoisesta suunnittelusta ja toteutuksesta�?�, kertoo Lindström Invest Oy:n toimitusjohtaja Jouni Puhakka.

�?�Rantatien tilat ja palvelut yhdessä aidon asiakaslähtöisen ajattelutapamme kanssa muodostavat toimintaympäristön, joka vahvistaa asiakasyritystemme ilmettä ja jossa asiakkaidemme on helppo toimia. Asiakkaamme sijoittuvat edelläkävijöinä edelläkävijän taloon,�?� jatkaa Puhakkka.

�?�Kalasatama tulee kehittymään näyttävästi myös alueena lähivuosien aikana.
Toimisto- ja asuinalueen konkreettinen rakentuminen ja liikenneyhteyksien parantuminen on nostanut Kalasataman Helsingin halutuimpien alueiden joukkoon�?�, toteaa YIT:n pääkaupunkiseudun toimitilapalveluista vastaava yksikönjohtaja Tapio Salo.
YIT:llä on Kalasatamassa rakennusoikeutta vielä 36 000 kerrosneliömetriä, joista käydään parhaillaan vuokralaisneuvotteluita. �?�Nyt rakennettavan kiinteistön viereiselle tontille on tulossa noin 12 000 kerrosneliömetrin toimistotalo sekä lähitonteille yhteensä noin 24 000 kerrosneliömetriä toimistotilaa�?�, Salo jatkaa.
Satama-alueen ja sen toimintojen siirtyminen Vuosaareen aloittaa myös Kalasataman asuinkortteleiden toteuttamisen, joka jatkuu Helsingin kaupungin arvioiden mukaan aina 2030-luvun alkuun saakka. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettavat asuntokorttelit nousevat Kulosaaren sillan eteläpuolelle Sörnäistenniemeen.
Helsingin Kaupunginsuunnitteluviraston mukaan entisestä teollisuusalueesta muodostetaan moderni, kansainvälisen tason kaupunkialue, jossa asuminen, työpaikat ja palvelut yhdistyvät avoimeksi ja viihtyisäksi alueeksi.

Lue lisää

Katso kaikki