Kalasatamaan luodaan maailman laajinta älykaupunkialustaa

Helsingin Kalasataman älykäs kaupunginosa voitti kultaa kansainvälisessä KNX Award -kilpailussa.

Kalasataman älykkäät kiinteistö- ja huoneistoautomaatio sekä energiaratkaisut pokkasivat ensimmäisen sijan kansainvälisessä KNX Award -kilpailussa, jossa samassa sarjassa kisasi 40 muuta ehdotusta.

”Palkinto on hieno tunnustus Helsingin kaupungille älykaupunkikehityksen saralla. Se myös osoittaa, kuinka tärkeä rooli kaupungeilla on uusien markkinoiden mahdollistajana. Avointen standardien vaatiminen ja innovatiiviset tontinluovutusehdot ovat toimineet Kalasatamassa. Tällä tavalla kaupunki voi tarjota riittävän isoja kokeilualustoja uusien kestävien ratkaisujen testaamiseksi ja levittämiseksi. Parhaimmillaan tunnetun standardin käyttö auttaa uusia innovaatioita leviämään maailmanlaajuisesti”, sanoo Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Palvelut hyödyntävät kiinteistöteknologian standardia

Kalasatamassa on käytössä KNX-standardi talotekniikan automatisoinnissa. Tämä tarkoittaa, että järjestelmä ohjaa rakennusten toimintoja kuten lämmitystä, valaistusta ja turvatekniikkaa joustavasti ja energiatehokkaasti.

Kalasatamasta on tulossa maailman laajin yhtenäinen kiinteistöteknologian standardia hyödyntävä alue. Tällä hetkellä standardia hyödyntää Helenin toimittama Hima-palvelu, jonka avulla asukkaat voivat itse säädellä kotiensa energian- ja vedenkulutusta kulutusta sekä ohjata sähköjä älypuhelimella tai tabletilla.

”Kokonaisen uuden kaupunginosan laajuinen standardin käyttöönotto tarjoaa mahdollisuuden kehittää ja levittää erilaisia energia-ja kiinteistöautomaatioratkaisuja. Himan lisäksi toivoisimme yritysten hyödyntävän Kalasataman KNX-väylää kekseliäästi erilaisiin asumisen- ja älyenergiapalveluihin”, sanoo ohjelmajohtaja Veera Mustonen Forum Viriumista.

Älykkäät energiajärjestelmät jo tontinluovutusehdoissa

Helsingin kaupunki ja Kalasatama palkittiin aiemmin tänä vuonna Suomen KNX-kilpailussa ensimmäisenä kaupunkina Suomessa, joka jo vuonna 2012 otti käyttöön älykkäitä energiajärjestelmiä koskevat tontinluovutusehdot Kalasatamassa. Tämä on mahdollistanut sen, että alue kehittyy kokonaisuutena todelliseksi älykaupunginosaksi.

 

Jätä kommentti

*

*