Juuso Hietanen Lehto Groupin toimitusjohtajaksi

Juuso Hietanen siirtyy tehtävään Bonava Suomen toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on toiminut asuntotuotannon johtotehtävissä NCC:llä vuodesta 2004 alkaen Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa.

DI Juuso Hietanen aloittaa Lehto Groupin Oyj:n toimitusjohtajana viimeistään vuoden kuluttua. Nykyinen toimitusjohtaja Hannu Lehto jatkaa yrityksessä keskeisessä roolissa vastuualueena kehittäminen ja innovaatiot.

– Olen toiminut erilaisissa työtehtävissä yhtiön juurilta lähtien jo 35 vuoden ajan. Olen ollut yhtiön perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja. Viime vuosien aikana olemme kasvaneet voimakkaasti, mutta viimeiset kaksi vuotta ovat olleet haastavia kasvun synnyttämien rönsyjen vuoksi, kertoo toimitusjohtaja Hannu Lehto.

– Yhtiön tilanteen vakautuessa on aika saada uutta energiaa Lehdon seuraavaan kehitysvaiheeseen. Osaamiseni ja intohimoni liittyvät rakentamisen uudistamiseen, erityisesti modulaariseen puurakentamiseen. Ensi vuodesta alkaen tulen yhtiössä keskittymään täysipäiväisesti siihen.

Juuso Hietanen siirtyy tehtävään Bonava Suomen toimitusjohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on toiminut asuntotuotannon johtotehtävissä NCC:llä vuodesta 2004 alkaen Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Koulutukseltaan Hietanen on diplomi-insinööri.

– Lehto Group on kasvava ja rakennustoimialaa uudistava yhtiö. Näen yrityksen strategian vastaavan erinomaisesti rakentamisen muutostrendeihin ja kysynnän muutokseen. Oma kokemukseni rakentamisen kansainvälisestä markkinasta tulee myös vahvistamaan Lehdon kansainvälistämisen mahdollisuuksia, kertoo Hietanen.

– Tuoreet nimitykset tuovat voimaa yhtiön hyvän ja erottuvan strategian toteuttamiseen. Hannu Lehto on rakennusalan kehittämisen visionääri, ja haluamme vahvistaa hänen rooliaan juuri tässä tehtävässä, taustoittaa toimitusjohtajan vaihtoa hallituksen puheenjohtaja Seppo Laine.

– Toimitusjohtajan rooliin haimme vankkaa kokemusta toimialan johtamisesta sekä kansainvälistä osaamista. Juuso Hietanen on dynaaminen ja tuloshakuinen johtaja, jolla on vahvat näytöt liiketoiminnan kasvattamisesta ja uudistamisesta sekä Suomessa että ulkomailla.

Lue lisää

Katso kaikki