Viidennes suomalaisista on huonon sisäilman uhreja

Huonolaatuinen ilma voi piinata niin kadulla kuin kotona.

Kevään tullen pöllyävät kadut ja siitepölykausi huonontavat ilman laatua ulkona, mutta tilanne ei välttämättä parane sisätiloihin siirryttäessä. Tuoreen kyselyn mukaan lähes viidennes suomalaisista kärsii jatkuvasti huonosta sisäilmasta. Pelko sisäilmaongelmasta tai kosteusvauriosta voi saada ihmiset jopa vaihtamaan asuntoa.

23 prosenttia suomalaisista elää vetoisassa kodissa. 17 prosenttia puolestaan potee jatkuvaa nuhaa, yskää tai kärsii kirvelevistä silmistä. Edellä mainitut tiedot selviävät helmikuussa 2018 toteutetusta verkkokyselystä, johon vastasi 1003 suomalaista. Kyselyn tilasi ilmavaihtoratkaisuja valmistava suomalainen Climecon ja sen toteutti tutkimusyhtiö SynoInt. Vastaajat olivat iältään 18-80-vuotiaita. Puolet heistä asui kerrostalossa.

”Kyselystä selviää, että vain kolmannes huonon sisäilman uhreista on pyytänyt ulkopuolista tahoa tutkimaan asiaa. Niistä henkilöistä, jotka kuitenkin olivat asiantuntijaan yhteydessä, kolme neljästä päätyi toimenpiteisiin huonon sisäilman korjaamiseksi. Sisäilmaoireista tai vedon tunteesta ei siis kannata jäädä kärsimään vaan hakea rohkeasti asiantuntijan apua”, toteaa Climeconin MyAir-myyntipäällikkö Jani Nieminen.

39 prosenttia kyselyn vastaajista kertoi joutuneensa avaamaan asuinhuoneistonsa ikkunoita tai parvekkeen ovia tunkkaisen sisäilman takia. 30 prosenttia puolestaan totesi, että heidän kylpyhuoneensa peilit jäivät peseytymisen jälkeen huurtuneiksi useamman minuutin ajaksi.

”Peilien jääminen huurtuneiksi kertoo siitä, ettei kylpyhuoneen ilmanvaihto ole tarpeeksi tehokas. Etenkin kosteissa tiloissa olisi tärkeää, että ilma vaihtuisi nopeasti eikä kosteus jäisi tekemään tuhoja.”

Huono sisäilma voi ajaa asunnonvaihtoon

Sisäilmaongelmat voivat jopa ajaa ihmiset vaihtamaan asuntoaan. Kyselyn vastaajista 6 prosenttia kertoi epäilleensä kodissaan sisäilmaongelmaa tai kosteusvauriota. Nämä vastaajat olivat epäilynsä vuoksi päätyneet myymään tai vaihtamaan asuntonsa toiseen. Heidän lisäkseen 11 prosenttia vastaajista kertoi harkinneensa asunnon vaihtoa epäillyn sisäilmaongelman vuoksi. Jälkimmäisen ryhmän kohdalla epäily ei kuitenkaan ollut vielä johtanut toimintaan.

”Kyselyssä kävi ilmi, että asuntoa vaihtaneet tai vaihtoa harkinneet vastaajat eivät olleet kertoneet ongelmistaan ulkopuolisille tahoille. Epäilyt kannattaisi kuitenkin aina selvittää yhdessä sisäilma-asiantuntijan kanssa, eikä jäädä yksin murehtimaan asiaa. Markkinoilla on myös tarjolla ratkaisuja, joilla useimpien ongelmien alkulähdettä eli liiallista alipainetta kerrostaloasunnossa, voidaan monitoroida ja korjata reaaliajassa”, Nieminen vinkkaa.

Sisäilmaongelmien tai kosteusvaurion syynä voi kerrostalon kohdalla olla liiallinen alipaine, väärät painesuhteet tai riittämätön ilmanvaihto.

”Liiallisen alipaineen vuoksi talo saattaa imeä ilmaa rakenteiden kautta, jolloin rakenteisiin voi imeytyä kosteutta. Rakenteiden kautta sisäilmaan voi kulkeutua myös likaa, kemikaaleja tai vaurioituneista rakenneosista peräisin olevia mikrobeja, jotka sitten aiheuttavat ongelmia. Kun alipaine saadaan sopivalle tasolle, talo ei enää ime kosteutta tai likaa, ja samalla ikävä vedon tunne poistuu.”

Climeconin kehittämä kehittämä MyAir-ilmanvaihtoratkaisu valvoo koko kerrostalon ilmanvaihtoa ja optimoi alipaineen sopivalle tasolle.
”Pyrimme siihen, että jokainen saisi nauttia kodistaan ilman sisäilmaongelmia. Koti on ihmisille turvapaikka, jonka pitäisi auttaa päästämään irti huolista eikä tuoda niitä lisää”, Nieminen sanoo.

 

Jätä kommentti

*

*