Helimäki Akustikot suunnitteli viiden arkkitehtuurin huippukohteen akustiikan

Sitowiseen äskettäin sulautunut Helimäki Akustikot on suunnitellut akustiikan viiteen Finnish Architecture Biennial 2020 -näyttelyn kohteeseen. Näyttelyyn on valittu viisitoista arkkitehtuurin huippukohdetta Suomessa.

Kohteista Helsingin keskustakirjasto Oodi ja taidemuseo Amos Rex ovat tunnettuja julkisia rakennuksia, jotka ovat saaneet runsaasti huomiota osakseen. Akustiikka on suunniteltu myös kolmen tason opinahjoon: Aalto Yliopiston uudisrakennukseen Espooseen, Tuupalan puukouluun Kuhmossa sekä helsinkiläisen Lapinmäen päiväkotiin. Monipuoliset kohteet osoittavat, että akustiikan suunnittelu on tarpeen muissakin rakennuksissa kuin konserttisaleissa.

– Kaikissa kohteissa korostuu arkkitehdin ja akustiikkasuunnittelijan yhteistyö. Onnistuessaan arkkitehdin ja akustikon osaamiset tukevat toisiaan, jolloin tilassa oleville ihmisille syntyy voimakas positiivinen tunnelma. Hyvään lopputulokseen päästään, kun akustikko ja arkkitehti ovat tehneet yhteistyötä hankkeissa niiden alusta alkaen, Helimäki Akustikkojen suunnittelupäällikkö Matias Remes sanoo.

Remes on vastannut muun muassa taidemuseo Amos Rexin akustiikkasuunnittelusta sekä peruskorjatussa Lasipalatsi-rakennuksessa että maanalaisessa näyttelytilassa.

– Kun näyttelyvieras laskeutuu alas näyttelytilaan, äänimaisema muuttuu hyvin rauhalliseksi. Akustiikka on sellainen, ettei näyttelyvieras sitä edes huomaa. Toteutimme tämän ainutlaatuisilla katossa olevilla aaltoilevilla alumiinipaneeleilla, joiden takana on talotekniikka, vaimennusmateriaali ja betonikatto. Seinille ei voinut akustiikkamateriaalia asentaa, koska eri näyttelyissä käytetään seinäpintoja eri tavalla.

Lasipalatsin maanpäällisessä korjaushankkeessa haasteena oli se, etteivät muutokset saa näkyä suojellussa rakennuksessa. Akustiikan hallinnalle vaativia kohteita olivat muun muassa kiiltävät maalipinnat, kattojen ornamentointi ja kivilattiat. Perusparannukseen kuului myös elokuvateatteri Bio Rexin saliakustiikan parantaminen, jossa hyödynnettiin 3D-tietokonemallinnusta.

Jätä kommentti

*

*