Espoon sairaalan urakkasopimus on allekirjoitettu

Jorviin rakennettavan Espoon uuden sairaalan urakkasopimus allekirjoitettiin tänään 25.6.2013 Espoon teknisen ja ympäristötoimen ja Lujatalo Oy:n kanssa. Sopimuksen allekirjoittivat Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko sekä Lujatalo Oy:n aluejohtaja Heimo Hantula ja laskentapäällikkö Antero Kulotie.

Lujatalo Oy päätyi urakoitsijaksi kuuden ehdokkaan joukosta suunnittele ja rakenna –urakkakilpailun tuloksena.

”Sopimukseen kuluu suunnittelun ja rakentamisen lisäksi myös vastuu kiinteistön ylläpidosta kymmeneksi vuodeksi”, teknisen toimen johtaja Olavi Louko sanoi allekirjoitustilaisuudessa.

Sairaalan rakennusurakka on Espoon kaupungin kaikkien aikojen suurin talonrakennushanke. Jorviin rakennettava sairaala korvaa Puolarmetsään suunnitellun Orkidea-sairaalan ja tulee yli 100 miljoonaa euroa halvemmaksi.

Työt alkavat maanrakennustöillä syyskuun alussa. Sairaala valmistuu urakkasopimuksen mukaisesti 31.1.2016.

”Espoon sairaala on Lujatalon historian suurin yksittäinen hanke, jonka työllistävä vaikutus on suuri”, kertoi Lujatalon aluejohtaja Heimo Hantula.

Sairaalan tulee viisi osastoa ja 270 potilaspaikkaa yhden hengen huoneisiin. Siellä toimivat myös päivä- ja kotisairaala, geriatrinen poliklinikka, saattohoitoyksikkö, suun terveydenhuollon yksikkö sekä Espoon apuvälinekeskus. Espoon sairaalan ja Jorvin sairaalan välille rakennetaan henkilöliikenne- ja huoltoyhteys.

Sairaalan rakentaminen maksaa noin 123 miljoonaa euroa, minkä lisäksi kymmenen vuoden ylläpitokustannukset ovat noin 8 miljoonaa euroa. Rakentamiskustannukset pysyvät Espoon valtuuston päättämässä 150 miljoonan euron kustannusarviossa.

Lue lisää

Katso kaikki