Epävarmuus suhdannekehityksestä lisääntynyt selvästi

Talotekniikka-alan urakoitsijat uskovat rakentamisen vahvan suhdanteen olevan nyt huipussaan ja arvioivat kysynnän heikkenevän jatkossa. Mihinkään dramaattiseen käänteeseen Talotekniikkaliiton kyselyyn vastanneet yritykset eivät usko, sillä lähes 60 prosenttia arvioi tilanteen lyhyellä tähtäimellä pysyvän sekä uudis- että korjausrakentamisessa ennallaan. Paranemista odottavien määrä on kuitenkin laskenut merkittävästi ja heikkenemistä epäilevien määrä on lisääntynyt jonkin verran.
– Ei talotekniikan asentaminen seinään pysähdy, mutta urakoitsijoiden näkemykset tulevalle puolelle vuodelle ovat selvästi varovaisemmat kuin keväällä tai viime syksynä, Talotekniikkaliiton toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.
Edellisen kyselyn vahvat odotukset ovat toteutuneet. Neljällä kymmenestä yrityksestä tilauskirjat ovat pulskistuneet viime keväästä ja puolella tilauskanta on säilynyt ennallaan. Täystyöllistävä tilauskanta on 5,0 kuukautta, kun se oli keväällä 4,5 kuukautta ja vuosi sitten 3,9 kuukautta.
Sisällä olevat tilaukset työllistävät vuodenvaihteen yli, mutta uutta tilauskantaa ei loppuvuonna kerry entiseen tahtiin ja laskentanippujen odotetaan vähenevän. Tällä hetkellä urakoitsijat ehtivät vastaamaan seitsemään kymmenestä tarjouspyynnöstä. Joka neljäs jätetty tarjous tuo tilauksen.
Uudisrakentamisen tilanne lokakuussa oli yli 80 prosentilla vähintään tyydyttävä, mutta kolmannes vastaajista uskoo tilanteen heikkenevän kevääseen mennessä. Vielä viime keväänä ei heikkenemistä epäileviä ollut. Tiedot asuntokaupan viilenemisestä näkyvät urakoitsijoiden mielipiteissä.
Korjausrakentamisen tilanne on nyt 68 prosentilla hyvä ja 28 prosentilla tyydyttävä. Ennallaan pysymiseen uskovia on 57 prosenttia vastaajista. Tilanteen paranemista odottaa 31 prosenttia ja heikkenemistä 12 prosenttia vastaajista. Korjausrakentamisen jopa epäillään olevan jumissa, kun taloyhtiöt ovat lykänneet hankkeitaan. Lähivuosina korjausrakentamisen osuus kasvaa jo puhtaasti rakennusten ikätekijöistä johtuen.
Talotekniikan työllisyystilanne on erityisen hyvä, mikä on johtanut selvään työvoimapulaan pääkaupunkiseudulla ja eräissä kasvukeskuksissa. Ammattitaitoisen työvoiman tarve on lisääntynyt kuluneen vuoden aikana eikä se hellitä jatkossakaan. Suhdannekorjaus tulee näkymään vähemmän ammattitaitoisen työvoiman työllisyyden heikkenemisenä.
Vastanneet yritykset työllistävät tällä hetkellä 9.630 henkeä. Viime vuoden keskiarvo oli 8.994 eli kasvua on seitsemän prosenttia. Arvio työtekijämäärästä ensi keväänä on 9.704. Suurin pula on toimihenkilöistä, erityisesti LV- ja IV-projektihenkilöistä.
Lomautettuna oli kyselyhetkellä 152 henkilöä, 1,6 prosenttia yhteenlasketusta henkilömäärästä. Alan luonne huomioon ottaen henkilökapasiteetti on käytännössä täyskäytössä.
Yritykset ilmoittavat tehtyjen töiden hintatason nousseen keväästä 0,8 prosenttia.
– Nousu tuntuu käsittämättömän vähäiseltä, koska tarvikkeet ovat kallistuneet tänä vuonna 5-6 prosenttia, Jari Syrjälä arvioi.
Ensi kevääseen mennessä urakoitsijat arvioivat hintojen nousevan 1,5 prosenttia. Historiallinen tarkastelu osoittaa, että toivottu hintatason nousu on jäänyt toiveajatteluksi.
Kysely lähetettiin lokakuun lopussa 280 Talotekniikkaliiton jäsenyritykselle. Kyselyyn vastasi 91 yritystä. Vastausprosentti oli 33. Vastaajat edustavat yli 80 prosenttia Talotekniikkaliiton jäsenyritysten työvoimamäärästä.
Talotekniikkaurakoinnin arvo on runsaat neljä miljardia euroa ja ala työllistää n 27.000 henkilöä.
Lisätiedot: Jari Syrjälä, 050-352 5120
Suhdanneyhteenveto syksy 2007

Lue lisää

Katso kaikki