Elspecta Oy liittyy Kiwa Inspectaan

Inspecta Oy ja Elspecta Oy ovat sopineet yrityskaupasta, jossa Elspecta Oy:n koko osakekanta siirtyy Inspecta Oy:n omistukseen.

Inspecta Oy ja Elspecta Oy ovat sopineet yrityskaupasta, jossa Elspecta Oy:n koko osakekanta siirtyy Inspecta Oy:n omistukseen. Sopimus allekirjoitettiin 1.12.2017. Elspecta on suomalainen tarkastuslaitos, jonka palveluihin kuuluvat esimerkiksi hissien, nosto-ovien sekä sähkölaitteistojen tarkastukset ja asiantuntijapalvelut.

”Toimialoillamme on viime vuosina tapahtunut isoja muutoksia. Säädökset ja standardit muuttuvat samalla kun laitteet kehittyvät ja teknistyvät. Tarkastuslaitoksille asetetut vaatimukset ovat edellisten johdosta jatkuvasti kasvaneet”, toteaa Elspecta Oy:n entinen toimitusjohtaja Guy Norrgrann.

Norrgrann kertoo, että Elspectassa on pohdittu, miten vastata jatkuvasti muuttuviin ja kasvaviin vaatimuksiin, ja olla mukana kehittämässä turvallisuutta. Tähän kysymykseen parhaimman vastauksen ja kehityksen suunnan antoi hänen mielestään yhdistyminen toisen tarkastuslaitoksen kanssa.

”Meillä on yhteiset juuret aina Sähkötarkastuskeskuksesta lähtien ja molemmilla on selkeä käsitys tarkastustoiminnan kehittämisestä” Norrgrann sanoo.

Kiwa Inspecta on pohjoismaiden johtava tarkastusyritys, jonka palveluihin kuuluvat tarkastus-, testaus-, sertifiointi-, tekninen konsultointi- sekä koulutuspalvelut. Olemme osa maailmanlaajuista Kiwa-konsernia, joka työllistää yli 4600 asiantuntijaa maailmanlaajuisesti.

Elspectan asiakastyö jatkuu toistaiseksi kuten ennenkin. Elspecta Oy sulautuu ensi kevään aikana Inspecta Tarkastus Oy:öön. Palveluiden myynnistä vastaavat sen jälkeen Kiwa Inspectan laitteistotarkastuksen aluepäälliköt. Elspectan brändi tulee ensi kevään aikana vaihtumaan Kiwa Inspectan brändiksi, tarkastusasiakirjoja ja -tarroja myöden.

Elspectan toimiva johto ja hallitus vaihtuvat. Jukka Taitto on jatkossa yrityksen toimitusjohtaja, yhtiön hallitukseen kuuluvat hänen lisäkseen Kiwa Inspectan maajohtaja Topi Saarenhovi ja talousjohtaja Jari Haavisto.

Lue myös:

Viemäriputkiston korjauksen takuutarkastuksia ei kannata laiminlyödä

Ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden tarkastusväli puolittui

 

Lue lisää

Katso kaikki