EK: Rakentamisen pk-yritysten arviot tulevasta paranivat
EK:n huhtikuussa tekemän PK-Suhdannebarometrin mukaan pienten ja keskisuurten rakennusyritysten suhdanteet jatkoivat rajua heikentymistä kuluvan vuoden alussa. Uusia tilauksia on saatu niukasti, ja kapasiteettia on runsaasti vajaakäytössä. Tämänhetkistä suhdannetilannetta luonnehditaankin huomattavan heikoksi.
Odotukset lähikuukausille ovat edelleen miinuksella, ja suhdanteiden heikkenemisen arvioidaan yhä jatkuvan. Erityisesti pienimmät rakennusyritykset enteilevät kuitenkin laskun loivenevan alkuvuoteen nähden.
Suhdannenäkymiä mittaava saldoluku oli huhtikuussa tehdyssä tiedustelussa -19. Vastaava lukema oli tammikuussa -69. Suhdanteiden paranemista odottavia vastaajia oli huhtikuussa 14 prosenttia, kun taas heikkenemisen jatkumiseen uskoi 33 prosenttia. Hieman yli puolet eli 53 prosenttia ennusti vakaata suhdannekehitystä loppukeväälle ja alkukesälle.
Pienten ja keskisuurten rakennusyritysten tuotanto laski tammi-maaliskuussa rajusti. Pk-yritysten tuotanto supistui kuitenkin vähemmän kuin suurilla yrityksillä.
Tuotanto-odotukset loppukeväälle ovat vielä hyvin heikot, ja ja tuotannon supistumisen ennustetaan jatkuvan voimakkaana. Sen sijaan kolmannella neljänneksellä lasku loivenisi jonkin verran.
Pienet ja keskisuuret rakennusyritykset saivat kuluvan vuoden alussa erittäin niukasti uusia tilauksia. Lähikuukausina tilausten määrän ennustetaan yhä vähenevän, tosin ei aivan yhtä voimakkaasti.
Sekä pienten että keskisuurten rakennusyritysten tilauskanta kutistui vielä hieman edellistä tiedustelua matalammaksi. Erityisesti pienimmät yritykset kuvaavat tilauskantaansa niukaksi.
Henkilöstön määrän lasku kiihtyi alkuvuonna. Kehitys vastasi kolme kuukautta sitten esitettyjä arvioita. Odotukset lähikuukausille ovat yhä hyvin heikot. Työvoiman määrän selvän vähenemisen ennustetaan jatkuvan loppukeväällä ja alkukesällä. Myyntihintojen lasku oli odotetusti nopeaa. Myös lähikuukausina hintojen ennustetaan olevan jyrkässä alamäessä.
Kustannustaso pysyi tammi-maaliskuussa ennallaan. Lähikuukausien aikana sen ennustetaan hieman alenevan.
Pienten ja keskisuurten rakennusyritysten kapasiteetin käyttöaste on edelleen hyvin matala, ja valtaosalla yrityksistä on kapasiteettia vapaana. Huhtikuussa 63 %vastaajayrityksistä toimi vajaateholla, kun kapasiteettipulaa oli vain yhdellä prosentilla.
Ammattityövoimapula on ongelmana enää kolmella prosentilla vastaajista. Sen sijaan riittämättömästä kysynnästä kertoo peräti 71 % vastanneista.PK-suhdannebarometri (pdf)