Chillerille uudet pääkonttori-, tuotanto- ja varastotilat – Kiinteistöstä tulee Suomen päätoimipaikka
Hanke toteutetaan KVR-urakalla ja sen koko on noin 9 000 neliötä.

Havainnekuva, Suunnitteluhuone oy
Tekova toteuttaa Chiller oy:n uudet pääkonttori-, tuotanto- ja varastotilat Tuusulan Sulan alueelle. Kiinteistön taustalla ja rakennuttajana on kiinteistöyhtiö Logian, joka on työeläkevakuuttaja Kevan ja Mrec Investment Management oy:n omistama yhtiö, joka keskittyy logistiikka-, varasto- ja teollisuuskiinteistöihin. Hanke toteutetaan KVR-urakalla ja sen koko on n. 9000 m².
Rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän keväällä 2025, jolloin valmistuminen ajoittuisi alkuvuoteen 2026. Kiinteistöstä tulee Chillerin Suomen päätoimipaikka. Chiller on osa suomalaista perheomisteista Koja Groupia ja sen toiminta on kansainvälistä, kerrotaan Tekova-konsernin tiedotteessa.
– Tämä investointi tukee Chillerin pitkän aikavälin kasvustrategiaa ja mahdollistaa yrityksen kehittymisen tulevaisuuden tarpeita ajatellen, toteaa Chillerin toimitusjohtaja Joonas Lius tiedotteessa.
Chillerin tarpeisiin ja tulevaisuuden kasvuun suunniteltujen tilojen toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ympäristövaikutusten minimointiin. Kiinteistölle tullaan hakemaan BREEAM Excellent -sertifikaattia. Rakennukseen asennetaan muun muassa aurinkopaneelit ja se toteutetaan A-energialuokkaan. Rakentaminen huomioi laajasti myös muita kestävän ympäristön ja laadukkaan toimitilarakentamisen standardeja. Hankkeessa hyödynnetään lisäksi käyttäjän oman konsernin Kojan ja Chillerin tuotevalikoiman kotimaisia älykkäitä ja energiatehokkaita jäähdytys-, lämmitys- ja energiaratkaisuja.
– Tämä hanke on erinomainen osoitus Tekovan kyvystä luoda ratkaisu, jossa yhdistyvät korkeat vastuullisuustavoitteet, tekninen laadukkuus sekä kustannustehokkuus. Uskomme että hankkeen yhteistoiminta tulee olemaan sujuvaa rakennuttajan, käyttäjän, urakoitsijan ja Tuusulan kunnan kanssa, sanoo Jaakko Heikkilä, Tekova-konsernin toimitusjohtaja tiedotteessa.
– Uuden kiinteistön myötä voimme keskittää toimintoja yhteen paikkaan ja samalla vahvistaa sitoutumistamme vastuulliseen liiketoimintaan, Lius sanoo tiedotteessa.