Kategoria: Ajankohtaista
Siemensin Öhman: teollisuudessa vähän intoa energiansäästöön
Siemens Osakeyhtiön johtaja Janne Öhman ihmettelee suomalaisen teollisuuden vähäistä intoa energiansäästöön. Öhmanin mukaan kiinnostus on…
Eurooppalainen SHOK: Urban Europe -tutkimusohjelma liikkeelle
Euroopan unionissa on tavoitteena koota yhteen tutkimusresursseja Euroopan- ja maailmanlaajuisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Yhdyskunta- ja…
Inspecta osti kolme norjalaisyritystä
Inspecta Group ja MTI Holding AS ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Inspecta Holding AS ostaa Mongstad…
Saksalaiset biokaasualan yritykset Suomeen
Saksalais-Suomalainen Kauppakamari järjestää 26.–28. lokakuuta 2010 matkan saksalaisille biokaasualan yrityksille Suomeen. Yhteistyökumppanina toimi Jyväskylä Innovation…
LUT saanut kasaan kaksi miljoonaa viidestä
Lappeenrannan teknillisen yliopiston peruspääoman keräyksen tuotto ylitti kaksi miljoonaa euroa syyskuun lopussa. Uusimpina ovat lahjoituksistaan…
Sähkötarvikkeiden tukkumyynti kasvoi lähes 10 % kolmannella neljänneksellä
Sähkötarvikkeiden tukkumyynnin kuluvan vuoden arvo oli syyskuun lopussa oli 556 M€, mikä on 3,7 %…
HOAS ja YIT yhteistyössä kiinteistöjen energiansäästössä
Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöllä (HOAS) on yhteensä 420 000 m2:n kiinteistökanta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.…
Ulla Nybergh on Vuoden 2010 LVI-Nainen
Belimo Oy:n tuotepäällikkö Ulla Nybergh on valittu vuoden 2010 LVI-Naiseksi. Valinta julkistettiin LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU:n…
Kiinteistöpalvelualalla iso merkitys rakennusten energiatehokkuuteen
Kiinteistöjen ammattimaisen ylläpidon avulla voidaan vähentää noin 15 prosenttia jo olemassa olevien kiinteistöjen energiankulutusta. Kiinteistöpalvelualan…
Turun satamaan uusi toimintakeskus
Turun kaupunki ja Stiftelsen för Åbo Akademi ovat allekirjoittaneet Turku Port Centerin toteuttamiseen liittyvän esisopimuksen.…
