Picoten haarapora sai pääpalkinnon kansainvälisessä kilpailussa

Suomalaisen Picote Oy:n Smart Cutter -haarapora on palkittu Brasiliassa ISTT:n (International Society for Trenchless Technology)…

YIT hankkii Patrian kiinteistöjen ylläpito- ja huoltoliiketoiminnan

YIT ja Patria ovat allekirjoittaneet sopimuksen Patrian tuotantotoiminnassa olevien kiinteistöjen ylläpito- ja huoltoliiketoiminnan siirtymisestä liikkeenluovutuksella…

Tutkimus: Toimitilojen täsmälämmityksellä energiansäästöä ja parempi viihtyvyys

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa tehdyn tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ostoskeskuksissa ja toimistoissa on mahdollista säästää selvästi energiaa…

Halton investoi uuteen tuotantolaitokseen Kausalassa

Sisäilmastoratkaisuihin erikoistunut Halton Oy investoi uuteen tuotantolaitokseen. Yhtiön Kausalassa sijaitsevan sisäilmatuotteiden tuotantolaitoksen yhteyteen rakennetaan uusi…

Uudistettu RIL-ohje rakennusten kosteusteknisen laadun parantamiseen

RIL ry on uudistanut julkaisunsa RIL 107 Rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeet. Uudessa ohjeessa on korostettu…

Lemminkäiselle VR-Yhtymän Oulun huoltohallien sähköurakointi

Lemminkäinen tekee VR-Yhtymä Oy:n Oulun varikkoalueelle rakennettavien huoltohallien sähkötekniset työt. Sähköurakan arvo on noin 2,8…

Skanska sai jättimäisen rakennusurakan Porista

Kauppakeskus Puuvillan rakennustyöt käynnistyvät välittömästi Porissa. Renor Oy ja Ilmarinen toimivat yhdessä hankkeen omistajina ja…

Espoon Lommilan kauppakeskushanke etenee

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa kauppakeskuksen sekä toimisto- ja hotellirakennusten rakentamisen Espoon…

TuuliWatti investoi uusiin tuulivoimaloihin Iin Olhavassa

Tuulivoimayhtiö TuuliWatti Oy jatkaa 400 miljoonan euron investointi-ohjelmansa toteutusta. Yhtiö on tilannut kolme uutta 3…

YIT jatkaa Outokummun Tornion tehtaiden kiinteistöjen ylläpitoa

YIT ja Outokumpu ovat tehneet uuden kolmivuotisen sopimuksen Outokummun Tornion tehtaiden kiinteistöjen ylläpidosta. (lisää…)