Kategoria: Ajankohtaista

Applikaation avulla aurinkosähköstä suurin hyöty irti
Metropolia on kehittänyt sovelluksen, joka analysoi rakennusten kattopintoja siitä näkökulmasta, soveltuuko rakennuksen katto aurinkopaneelien asentamiseen.

Lämpöpumppujen myynti kääntyi kasvuun Euroopassa – ”Energian hinnannousu vauhditti kysyntää”
Suomessa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myynti kasvoi 48 prosenttia.

Pro Energia -palkinto Petri Pylsylle – ”Oodi pitkäjänteiselle poikkitieteelliselle yhteistyölle”
Pylsyä kuvailtiin tilaisuudessa arvostetuksi kouluttajaksi, asiantuntevaksi yhteistyökumppaniksi sekä energiatehokkuuteen liittyvän tiedon pitkäaikaiseksi kehittäjäksi.

Sähkökattila vahvistamaan Levin kaukolämmön toimitusvarmuutta
Levin alueen kasvu ja matkailun kehittyminen ovat lisänneet kaukolämmön tarvetta.

Hukkalämmön talteenotto käynnistyi Kajaanissa
Kajaanissa on käynnistynyt datakeskuksen hukkalämmön talteenotto osana Loisteen kaukolämmön kehittämishanketta.

Viisi prosenttia taloyhtiöistä hyödyntää aurinkosähköä
Noin joka kymmenes tuoreimman kyselyn vastaajista kertoo, että omassa taloyhtiössä todennäköisesti hankitaan aurinkosähköjärjestelmä.

Suomen Lämpöurakointi myytiin
Currentum osti vuonna 2017 perustetun yrityksen.

Energiakaupungit ry nostaa esiin uhkakuvia
Yhdistys arvostelee rajusti päätöstä viedä kaukolämpöä syrjivä asetus EU:n notifikaatioprosessiin ilman vaikutusarviota.

Gebwell laajentaa lämpöpumppujen tuotevalikoimaansa
Uusi sääntely edellyttää ilmastovaikutuksiltaan vähäisempien kylmäaineiden käyttöä.

Vantaan Energia ja Helsingin kaupunki kehittävät innovatiivista lumensulatuslaitosta
Laitos voisi vastaanottaa jopa 1,2 miljoonaa kuutiota lunta talvikauden aikana.
