Tietomallinnusta ja työvoimapulaa

 

Talotekniikka-lehden 7 teemana kulkevat digitalisaatio ja automaatio. Kansijuttumme koskee tietomallinnuksen koulutusta, sillä alan erikoisosaajista on huutava pula. Aiheena työvoimapula näkyy myös lehden avausjutussa – talotekniikka-alan suhdannekyselyssä huoli ammattitaitoisen asentajatyövoiman saamisesta nousi suuremmaksi kuin koskaan.

Kesäkuun Talotekniikassa kerroimme, että vuonna 2018 kiinteistö- ja rakennusalan opinnoista valmistui 6 138 ammattikoululaista. Vuosi valmistumisen jälkeen heistä oli työttömänä joka kuudes, alan osaajapulasta huolimatta. Mistä löytyisi viisasten kivi tate-alan työvoimapulan selättämiseen? Kouluttautua alalle ja alalla voi ainakin monella tavalla: päiväopintojen lisäksi esimerkiksi yritysten sisäisissä koulutuksissa tai työn ohella monimuotokoulutuksessa.

Lehden 7 teemaosiosta löydät myös jutut taloautomaatiojärjestelmistä sekä sähkönmittauksen uudesta aikakaudesta. Esittelemme lisäksi Espoossa sijaitsevan Tapiolan Länsituulen liike- ja asuinrakennushybridin, jossa automaatio ohjaa kahdentasoisia taloteknisiä järjestelmiä.

Digihommista puheen ollen. Seuraathan jo Talotekniikka-lehden digikanavia: tämän nettisivun lisäksi Linkediniä, Instagramia, Facebookia ja viikoittaista uutiskirjettämme? Numeron 7 printti- ja näköislehdestä löydät uutuutena QR-koodeja, joita skannaamalla pääset katsomaan juttuihin liittyviä videoita. Ja ai niin, nettisivumme käyvät parhaillaan läpi uudistusta. Ne avautuvat pian entistä ehompina.

Hyppäsin tämän lehden valmistumisen aikana Talotekniikan väliaikaisen päätoimittajan turvakenkiin. Painopäivänä löimme täällä virtuaaliset etäyläfemmat: postiin lähti taas tuhti tate-paketti alan hermolta.

Kun sinä pääset lukemaan lehden 7 juttuja, me teemme toimituksessa jo täyttä vauhtia uutta. Onko sinulla mielessäsi jotain, mistä haluaisit Talotekniikasta lukea? Lähetä juttuideasi: piritta.porthan@talotekniikka-lehti.fi Lupaan vastata sinulle pian.

Mutta nyt: kuppi kahvia & leppoisa lukuhetki Talotekniikan parissa.

 

Piritta Porthan

Vt. päätoimittaja, Talotekniikka-lehti

Lue lisää

Katso kaikki