Are jatkaa laajentumista Ruotsissa ostamalla Climat80 Gruppen talotekniikkakonsernin

Are ostaa Climat80 Gruppenin, joka on yksi Etelä-Ruotsin johtavista talotekniikka-alan yrityksistä. Yritysoston myötä Are pystyy tarjoamaan kaikkia taloteknisiä palveluita kiinteistöjen koko elinkaarelle myös Ruotsissa, kertoo Aren toimitusjohtaja Heikki Pesu.

Talotekniikkayritys Are on panostanut pitkäjänteisesti kannattavaan kasvuun. Aren henkilömäärä ja liikevaihto yli kaksinkertaistuivat vuonna 2014 toteutetun Lemminkäinen Talotekniikka Oy:n yritysoston myötä. Are laajeni viime vuoden alussa Ruotsiin ostamalla perheomisteisen Kungälvs Rörläggerin. Climat80 Gruppenin kaupan toteuduttua Are toimii Ruotsissa 10 paikkakunnalla lähes 650 talotekniikka-alan ammattilaisen voimin ja sen liikevaihto on 111 miljoonaa euroa.

Climat80 Gruppen on talotekniikkakonserni, joka toimii Etelä-Ruotsin alueella Malmössä, Lundissa ja Helsingborgissa. Konserni työllistää 400 ammattilaista ja sen liikevaihto on noin 66 miljoonaa euroa. Yritysoston ansiosta Aren palveluvalikoima Ruotsissa laajenee putki- ja sähköosaamisen lisäksi myös ilmanvaihto-, jäähdytys- ja kiinteistöpalveluihin. Huoltopalveluiden osuus Climat80 Gruppenin liikevaihdosta on merkittävä.

– Alusta asti tavoitteenamme on ollut tarjota myös Ruotsissa kiinteistöjen koko talotekniikka aina suunnitteluvaiheesta toteutukseen, käyttöönottoon, jatkuvaan ylläpitoon sekä modernisointiin. Olemme erittäin vaikuttuneita Climat80 Gruppenin henkilöstön osaamisesta. Yhdistämällä taitomme olemme entistäkin vahvempi ja monipuolisempi toimija Ruotsin markkinoilla, Aren toimitusjohtaja Heikki Pesu kertoo.

Molempia yrityksiä yhdistää perheyrittäjyyden lisäksi pitkä historia. Climat80-konserni on yli kolmenkymmenen vuoden aikana kasvattanut yrityksensä liiketoimintaa onnistuneesti.

–Meille oli tärkeää saada omistaja, joka haluaa kehittää toimintaa pitkäjänteisesti ja sitoutuu säilyttämään toiminnallemme tyypillisen ketteryyden, sanoo Climat80 Gruppenin perustaja ja hallituksen jäsen Mats Mårtensson.

Yritys jatkaa toimintaansa itsenäisenä osana Are-konsernia. Solmittu yrityskauppa ei aiheuta henkilöstövaikutuksia tai muutoksia toimivaan johtoon. Climat80 Gruppenia johdetaan jatkossakin Ruotsista käsin.

– On hienoa jatkaa kasvua Aren siipien suojassa. Meillä on paljon yhteistä arvopohjaa ja vahva halu kehittää uutta. Uskon, että yhteistyömme ansiosta voimme vauhdittaa kasvuamme Pohjoismaissa ja tarjota henkilöstöllemme ja asiakkaillemme mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia, toteaa Climat80 AB:n toimitusjohtaja Thomas Sjöberg.

Kauppa edellyttää Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksyntää.

Jätä kommentti

*

*