AFRYn Kiinteistöt ja rakentaminen -yksikön kestävän kehityksen johtajaksi Arto Toorikka

Arto Toorikka. Kuva: AFRY

Arto Toorikka, RTA, on nimitetty AFRYn Suomen Kiinteistöt ja rakentaminen -liiketoimintayksikön kestävän kehityksen johtajaksi marraskuussa 2022, kertoo AFRY tiedotteessaan.

Toorikka on kehittänyt AFRYyn vuonna 2022 liittyneissä Vahanen-yhtiöissä noin viiden vuoden ajan elinkaaritarkastelujen palveluita ja kestävän kehityksen hankkeita. Toorikalla on lisäksi monipuolinen kokemus rakennusten kuntoarvioista ja -tutkimuksista liittyen etenkin kunnossapidon suunnitteluun sekä sisäilmaan.

− Olen päässyt yhdistämään syvällistä asiantuntijuutta kokonaisuuksien hallintaan sekä tekemään yhteistyötä läpi organisaatiorajojen. Lähden kehittämään kestävän kehityksen palveluitamme yhdistäen vahvan asiantuntijuutemme suurten kokonaisuuksien huomiointiin. Keskityn tuottamaan asiakkaillemme lisäarvoa, Toorikka kertoo tiedotteessa.

Toorikan mukaan kestävässä kehityksessä onnistutaan paremmin, kun muistetaan keskittyä kokonaisuuteen:

− Jos hankkeessa panostetaan pelkästään esimerkiksi alhaiseen hiilijalanjälkeen, niin taloudellinen kannattavuus ja yhteiskuntavastuu voivat jäädä taka-alalle. Aikaa kestäviä päätöksiä saadaan tehtyä myös paremmin, kun hanketta tarkastellaan koko elinkaari huomioiden. Asiakas hyötyy, kun hankkeen osia ja niiden vaikutuksia toisiinsa tarkastellaan laaja-alaisesti. Kokonaisuuteen keskittyminen tuottaa päätöksenteon tueksi riittävää ja oikea-aikaista tietoa.

Lue lisää

Katso kaikki