Yhteiskuntavastuu 2008 -kilpailu: Outokumpu raportoi parhaiten
Outokumpu Oyj voitti nyt 13.kerran järjestetyn Yhteiskuntavastuu 2008 -kilpailun, jossa etsittiin vuoden parasta yhteiskuntavastuuraportoijaa. Jaettu toinen sija meni Kesko Oyj:lle ja Senaatti-kiinteistölle. Kunniamaininnan saivat VR-Yhtymä Oy, Vantaan Energia Oy sekä Muumimaailma Oy.
Palkinnot jaettiin tiistaina Säätytalolla Helsingissä. Kisaan osallistui 24 yhteisöä. Lisäksi alustavassa arvioinnissa käytiin läpi kaikkien Helsingin pörssin päälistalla olevien noin 130 yrityksen yhteiskuntavastuuraportointi yleisellä tasolla.
Kilpailussa arvioitiin yritysten yhteiskuntavastuuraportointia, ei itse toiminnan vastuullisuutta. Raportointikilpailun erityisiksi teema-alueiksi valittiin tänä vuonna ilmastonmuutos sekä sosiaalinen vastuu.
– Arviointi ja raportointi on hyvä tapa aloittaa vastuullisuuden juurruttaminen koko työyhteisön toimintaan ja sisällyttää vastuullisuutta innovatiivisesti tuotteisiin ja palveluihin. Raportointi parhaimmillaan parantaa yrityksen mainetta ja edistää sen menestymistä, työministeri Tarja Cronberg totesi palkintotilaisuudessa.
– Raporteista on kehittynyt monipuolisia kestävän kehityksen ohjelmia, joissa tavoitteita ja tuloksia pyritään arvioimaan tasapainoisesti niin taloudellisten, sosiaalisten kuin ympäristövaikutusten näkökulmasta. On huomionarvoista, että monipuolisesti arvioitu kestävä toimintatapa on yrityksille yhä useammin myös hyvää liiketoimintaa, muistutti ympäristöministeri Paula Lehtomäki.
Yhteiskuntavastuusta kattavasti raportoivien yritysten määrä ei ole kasvanut merkittävästi. Suomessa erityisesti julkiset yhtiöt ovat aktiivisia vastuuraportoijia, kun taas pörssiyhtiöt raportoivat yhteiskuntavastuullisuudestaan vielä melko vähäisesti. Vasta noin joka seitsemäs pörssiyhtiö raportoi kattavasti yhteiskuntavastuustaan. Myös pk-yritysten vastuuraportointi on edelleen suhteellisen vähäistä.
– Vastuuraportoinnin vakiintuminen näkyy Suomessa myös raporttien varmennusten lisääntymisessä. Noin kolmannes suomalaisista vastuuraporteista on ulkopuolisen tahon varmentamia ja varmennusten suosio on kasvussa, toteaa palkintolautakunnan puheenjohtaja Hannu T Koskinen.