Uponorin alkuvuosi hiljeni
Uponorin liikevaihto ja liikevoitto jäivät viime vuoden vahvasta ensimmäisestä
neljänneksestä. Liikevaihto vuoden ensimmäisellä neljänneksellä oli 269,2 (300,8) milj. euroa, mikä on 10,5 prosenttia vähemmän kuin vertailujaksolla. Liikevoitto oli 21,3 (31,3) milj. euroa, muutos -32,0 %. Osakekohtainen tulos 0,19 (0,29) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 20,6 % (32,5 %), velkaantumisaste 91,9 % (62,0 %). Alkuneljänneksestä huolimatta yhtiö tavoittelee vuositasolla orgaanista liikevaihdon kasvua ja vähintään vuoden 2007 tasolla olevaa liikevoittoa.
Liikevaihdon supistumiseen vaikuttivat etenkin asuinrakentamisen hiljentyminen yhtiön avainmarkkinoilla Yhdysvalloissa, Saksassa ja Espanjassa, missä pääosan vuodesta 2007 erittäin korkealla tasolla olleet markkinat supistuivat nopeasti. Vastakohtana tälle kehitykselle liikevaihdon kasvu jatkui hyvänä monilla markkinoilla. Tällaisia olivat muun muassa monet Itä-Euroopan maat, jotkut Keski-Euroopan markkinat (paitsi Saksa), Pohjoismaista Ruotsi ja Norja sekä Kanada.
Liike- ja julkinen rakentaminen säilyi pääosin ennallaan, mutta merkkejä kasvun tasaantumisesta alkoi ilmaantua ensimmäisen neljänneksen aikana, mikä vaikutti kyseisen sektorin liikevaihtoon. Liikevaihto Ison-Britannian ja Irlannin kunnallisteknisillä markkinoilla pieneni jonkin verran edellisvuodesta paikallisissa valuutoissa mitattuna. Pohjoismaissa liikevaihto kasvoi selvästi markkinoiden hiljenemisestä huolimatta.
– Ensimmäisen neljänneksen tuloksemme jäävät viime vuoden erittäin vahvasta alkuvuodesta, johtuen lähinnä kehityksestä avainmarkkinoillamme Saksassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa, joissa markkinat ovat olleet heikot ja selkeästi vaikeammat kuin vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä. Kysynnän laskusta huolimatta onnistuimme säilyttämään bruttovoittomarginaalin ennallaan tehostamalla kustannusten hallintaa, sanoo toimitusjohtaja Jan Lång.
– Rakennusmarkkinoiden ennustettavuus on nykyisessä ailahtelevassa taloudellisessa ympäristössä heikkoa. Rakennusmarkkinoiden kehityksestä käytettävissä olevien tietojen perusteella ja ottaen huomioon, että vuoden jälkipuoliskon vertailutaso ei ole yhtä haastava kuin alkuvuosi, Uponor pitää koko vuoden ohjeistuksensa ennallaan, Lång toteaa.