Tietokatkot kuriin – RYD 2.0:n tavoitteena on kehittää yhteisiä digitaalisia toimintatapoja

Rakennushankkeessa syntyy valtava määrä tietoa jo suunnitteluvaiheessa. Silti osa tiedosta katoaa matkalla, muuttuu piirustuksiksi ja pdf-tiedostoiksi tai syötetään seuraavassa vaiheessa uudelleen toiseen järjestelmään. 

Kuvituskuva: iStock

Rakennusalan digitalisaation yksi suurista ongelmista kuulostaa yllättävän yksinkertaiselta: kerran tehtyä työtä tehdään uudelleen. RYD 2.0 -hankkeessa tavoitteena on saada tieto kulkemaan digitaalisesti suunnittelusta hankintaan, työmaalle ja lopulta rakennuksen ylläpitoon asti.

Suunnittelija on voinut jo määritellä suunnittelumallissa, mitä rakennukseen tarvitaan ja kuinka paljon. Seuraavassa vaiheessa tieto ei kuitenkaan välttämättä siirry sellaisenaan hankinnan käyttöön, vaan määrät ja tuotteiden vaatimukset joudutaan poimimaan uudelleen esimerkiksi piirustuksista tai pdf-tiedostoista.

LVI-Infon toimitusjohtaja Magnus Sirénin mukaan juuri tällaisista tietokatkoista pitäisi päästä eroon.

– Ytimenä on se, että digitalisoidaan ketju niin pitkälle, ettei siihen tule katkoja. Kun jotain dataa on kerran luotu, se hyödynnetään seuraavassa portaassa eikä hävitetä sitä niin, että se printataan välillä pdf ja tehdään uudelleen käsin, Sirén sanoo.

Tähän ongelmaan hakee ratkaisua RYD 2.0 eli Rakennetun ympäristön digitalisaatio -hanke. Sen tavoitteena on kehittää rakennusalan yhteisiä digitaalisia toimintatapoja ja ennen kaikkea sitä, miten tieto liikkuu rakennushankkeen eri osapuolten välillä.

Kyse ei ole yhden uuden tietojärjestelmän rakentamisesta. Tarkoituksena on määritellä, mitä tietoa esimerkiksi suunnittelun, hankinnan ja rakentamisen välillä pitää liikkua ja missä muodossa tiedon täytyy olla, jotta seuraava osapuoli pystyy hyödyntämään sitä omissa järjestelmissään.

– Mikä data kulkee eri tahojen välillä? Mikä on minimidata ja missä muodossa sen pitää olla, jotta se on käytettävissä seuraavassa vaiheessa? Sirén tiivistää.

Suunnitelmasta ostoslistaksi

Talotekniikassa lähtökohdat digitaalisen tiedon hyödyntämiseen ovat monelta osin hyvät. Suuri osa LVI- ja sähkötuotteista on vakiotuotteita, joista on jo olemassa sekä teknistä että kaupallista tuotetietoa.

Sirén vertaa niitä rakennusalan muihin materiaalivirtoihin. Esimerkiksi betonielementti voidaan suunnitella ja valmistaa tiettyä rakennusta varten, kun taas ilmanvaihtokanava, päätelaite, pumppu tai venttiili on tyypillisesti tunnistettava tuote, joka löytyy valmistajan tai tukun valikoimasta.

Tämä helpottaa tiedon digitalisointia.

Suunnitteluvaiheessa ei silti välttämättä tiedetä, minkä valmistajan tuote rakennukseen lopulta asennetaan. Suunnittelija voi esimerkiksi määritellä, että hankkeessa tarvitaan sata metriä tietyn kokoista ilmanvaihtokanavaa. Sirén kutsuu tällaista määrittelyä virtuaalituotteeksi: tiedetään, mitä ominaisuuksia tuotteelta vaaditaan, mutta varsinaista tuotetta ei ole vielä valittu.

Seuraavaksi tiedon pitäisi siirtyä hankintaan digitaalisessa muodossa.

– Rakennusliikkeet ja talotekniikkaurakoitsijat ovat tottuneet siihen, että ne saavat piirustuksen käteen ja luovat datan sieltä itse uudelleen. Nyt pitäisi päästä siihen, että he saavat käytännössä ostoslistan tai tilauslistan valmiina.

Hankinnassa virtuaalituote muuttuu konkreettiseksi tuotteeksi. Kun valmistaja ja tuote valitaan, tietoon voidaan yhdistää esimerkiksi LVI-numero tai GTIN-tunniste. Sen perusteella voidaan puolestaan hakea tuotetietokannoista lisää tietoa juuri silloin, kun sitä tarvitaan.

Kaikkea mahdollista tuotetietoa ei siis tarvitse kuljettaa koko ajan mukana.

– Jos jossain vaiheessa tarvitaan lisätietoa, sitä voidaan hakea tunnisteen perusteella. Ei ole järkevää siirtää mukana raskasta pakettia, jossa on kaikki mahdolliset tuotteen tiedot, jos kyseisessä vaiheessa tarvitaan niistä vain murto-osa.

Työmaalla tieto edelleen katkeaa

Sirén kuvaa tavoitetta listana, joka kulkee rakennushankkeen mukana ja rikastuu matkan varrella. Suunnittelija tekee sen ensimmäisen version. Hankinta lisää siihen tiedon valitusta tuotteesta. Tilaus- ja toimitusvaiheessa mukaan tulevat toimitustiedot, ja työmaalla tieto täydentyy sillä, mitä rakennukseen todellisuudessa asennettiin.

Samalla tiedosta voidaan hyödyntää eri vaiheissa juuri niitä ominaisuuksia, joita sillä hetkellä tarvitaan.

Tuotetunnisteen perusteella voidaan saada esimerkiksi teknisiä tietoja, tuotteen paino tai hiilijalanjälkeen liittyviä tietoja. Toimitusketjussa puolestaan pitäisi pystyä seuraamaan, mitä työmaalle on tulossa, milloin se saapuu ja mihin toimitus kuuluu.

– Tavoitteena on, että sama lista kulkee koko ajan mukana, mutta se rikastuu matkan varrella tiedolla.

Tällä on merkitystä myös rakennuksen valmistumisen jälkeen. Lopulliseen aineistoon pitäisi jäädä tieto siitä, mitä rakennukseen todella asennettiin, ei vain siitä, mitä sinne alun perin suunniteltiin.

Tällöin tietoa ei tarvitse rakennuksen ylläpitovaiheessa jälleen kerran kerätä alusta lähtien.

Sirénin mukaan yksi nykyisen ketjun ongelmakohdista löytyy hankinnan ja työmaan ympäriltä.

Tuotteiden tilauksia ja toimituksia voidaan jo hoitaa pitkälle digitaalisesti, mutta tieto ei vielä liiku saumattomasti eri urakoitsijoiden ja järjestelmien välillä.

Se näkyy hyvin konkreettisina ongelmina materiaalien hallinnassa.

Työmaalla ei välttämättä tiedetä tarkasti, onko tietty tuote jo saapunut, kuinka paljon sitä tuli tai missä se sijaitsee. Pahimmillaan kadonneeksi luultu tuote tilataan uudelleen ja alkuperäinen löytyy myöhemmin työmaalta.

– Tässä menee hirveästi hukkaan. Jos materiaalivirta olisi digitaalisesti hallittu, järjestelmästä voisi nähdä, että tämä löytyy tästä varastopaikasta tai nämä tuotteet saapuvat ensi viikon keskiviikkona ja ne toimitetaan tiettyyn kerrokseen.

Kun samaan tietoon yhdistetään rakentamisen aikataulu, materiaalit voidaan myös toimittaa nykyistä täsmällisemmin sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan.

Esimerkiksi tahtituotannossa toimitukset voitaisiin kytkeä tiettyyn kerrokseen, asuntoon tai työvaiheeseen. Samalla työmaalla tarvittavan välivarastoinnin ja materiaalihukan pitäisi vähentyä.

Paperi saa edelleen kulkea työmaalla

Digitalisaation tavoitteena ei Sirénin mukaan ole paperin hävittäminen työmailta.

Asentaja voi jatkossakin tulostaa piirustuksen ja ottaa sen mukaansa työmaalle, jos se on työn tekemisen kannalta käytännöllisin ratkaisu.

Ratkaisevaa on se, ettei paperi tai pdf ole ainoa muoto, jossa tieto on olemassa.

– Ei ole mikään paha asia, että joku printtaa pdf-piirustuksen ja ottaa sen työmaalle. Tarkoitus ei ole, että kaikilla pitäisi olla läppäri mukana katsomassa, miten jotain asennetaan. Tärkeää on, että taustalla oleva data on olemassa muodossa, jossa se voidaan luovuttaa seuraavalle taholle.

Toisin sanoen ihmisen pitää voida katsoa piirustusta, mutta järjestelmän pitää pystyä lukemaan sen taustalla oleva tieto.

Tietovirran alkupäässä suunnittelulla on suuri merkitys. Sirénin mukaan suunnittelujärjestelmistä voidaan jo saada huomattavasti aikaisempaa paremmin rakenteista tietoa ulos. Se ei kuitenkaan yksin riitä.

Seuraavan osapuolen pitää pystyä vastaanottamaan tieto sellaisessa muodossa, että se voidaan ottaa suoraan käyttöön. Muuten digitalisaatioketju katkeaa heti, vaikka suunnittelija olisi tehnyt oman osuutensa täydellisesti.

Sirén näkee tässä myös laajemman ongelman. Jos suunnittelijan tuottamaa laadukasta mallia ei hyödynnetä seuraavissa vaiheissa, kannustin tehdä siitä mahdollisimman hyvä heikkenee.

– Jos suunnittelija tekee hyvän suunnittelumallin, mutta sen hyöty hävitetään ja tiedot tehdään seuraavassa vaiheessa käsin uudelleen, syntyy helposti ajatus, ettei mallia kannata tehdä niin hyvin kuin voisi.

RYD 2.0 tarkoituksena onkin kuvata tietovirtoja eri toimijoiden välillä ja määritellä yhteisiä tapoja tiedon siirtämiseen. Hankkeessa ei voida määrätä yrityksiä käyttämään tiettyä suunnittelu-, hankinta- tai työmaajärjestelmää.

Sen sijaan eri järjestelmien pitäisi pystyä tuottamaan ja vastaanottamaan sovitut tiedot sovitussa muodossa.

– Kuulostaa helpolta, mutta ei ole, Sirén sanoo.

Vähemmän turhaa työtä ja virheitä

Rakennusalan digitalisaatiosta puhuttaessa keskustelu nousee helposti järjestelmiin, standardeihin ja tiedonsiirtoformaatteihin. Sirénin kuvaama tavoite on lopulta huomattavasti arkisempi. Samaa tietoa ei pitäisi joutua tekemään moneen kertaan.

Kun suunnittelussa kerran luotu tieto kulkee hankintaan, toimitusketjuun, työmaalle ja lopulta ylläpitoon, vähenevät sekä käsityö että mahdollisuudet virheisiin. Samalla syntyy nykyistä tarkempi tieto siitä, mitä rakennukseen on todella hankittu ja asennettu.

– Tavoitteena on säästää aikaa ja rahaa ja välttää virheitä. Nyt monessa vaiheessa tehdään samoja asioita uudelleen.

Lue lisää

Katso kaikki