HSY:n puhdistamoilla tehtiin ennätystulokset – ”Merkittävä rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä”

Vuonna 2025 HSY:n jätevedenpuhdistamojen kasvihuonekaasupäästöt olivat ennätyksellisen pienet.

Typpioksiduulia syntyy muun muassa jätevedenpuhdistuksen aktiivilieteprosessissa.Kuva: HSY/Tuomas Uusheimo

Jätevedenpuhdistuksesta syntyvistä kasvihuonekaasuista merkittävin on typpioksiduuli, tunnetummin ilokaasu, jonka vähentäminen on keskeinen tavoite myös Suomen ympäristökeskuksen Vähähiilinen vesihuolto 2035 -tiekartassa.

Ennätyksellisen pienet päästöt vuonna 2025 

Viime vuonna HSY:n puhdistamoilla jätevedenkäsittelyprosessien kasvihuonekaasupäästöt olivat ennätyksellisen pienet. Päästöt vähenivät edellisvuodesta noin 5 prosenttia. Matalalla päästötasolla on pysytty myös alkuvuoden 2026 aikana.

Molemmilla HSY:n kalliopuhdistamoilla on käytössä mittaustekniikkaa, joka mahdollistaa päästöjen jatkuvan seurannan laitostasolla. HSY:n pitkäaikaisen tutkimustyön ansiosta jätevedenpuhdistamoilla on voitu ottaa käyttöön keinoja, joilla ilmastopäästöjä voidaan vähentää. Jäteveden biologisen puhdistusprosessin ajotapaa ja kemikalointia on muutettu saatujen tutkimustulosten perusteella siten, että prosessissa syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ovat aiempaa matalammat, mutta jäteveden erinomainen puhdistustulos saavutetaan edelleen. 

– Jätevedenpuhdistamoiden typpioksiduulipäästöjen hallinta on koko vesihuoltoalan ilmastotyön suurimpia haasteita. HSY on kansainvälisestikin edelläkävijä jätevedenkäsittelyn parantamisessa myös ilmastopäästöjen näkökulmasta. Viime vuonna ilmastopäästöt edelleen laskivat huolimatta siitä, että jäteveden mukana tuleva typpikuormitus kasvaa jatkuvasti, kertoo HSY:n jätevedenpuhdistuksen osastonjohtaja Kristian Sahlstedt

Konkreettisia askelmerkkejä

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) laatima Vähähiilinen vesihuolto 2035-tiekartta ohjaa koko vesihuoltoalan ilmastotyötä.  Typpioksiduulipäästöjen vähentäminen on keskeisessä roolissa kuljettaessa kohti vähähiilistä vesihuoltoa. Päästöjen vähentämiseen on jo käyttökelpoisia keinoja, mutta suurimmalla osalla puhdistamoista on ratkaistava ensin päästöjen luotettava mittaaminen.  

– Tiekartassa on asetettu suorille päästöille 30 prosentin päästövähennystavoite. Tähän tulisi pyrkiä myös typpioksiduulin osalta, jolloin sillä olisi merkittävä vaikutus koko vesihuollon ilmastopäästöihin, toteaa Syken johtava tutkija Vuokko Laukka

Yksi kilo typpioksiduulia vastaa ilmastopäästöiltään lentomatkaa Amsterdamiin 

Typpioksiduuli on voimakas kasvihuonekaasu, jota muodostuu muun muassa jätevedenpuhdistuksen biologisessa käsittelyprosessissa. Yksi kilogramma typpioksiduulia vastaa noin 300 kilogrammaa hiilidioksidia, joka on suurin piirtein saman verran kuin yhden ihmisen meno-paluu lentomatka Amsterdamiin. 

Typpioksiduulia syntyy, kun typpeä poistetaan jätevedestä vesistöjen rehevöitymisen ehkäisemiseksi. Puhdistusprosessi on ympäristön kannalta välttämätön, mutta sivutuotteena syntyy ilmastovaikutuksiltaan hiilidioksidia 300 kertaa voimakkaampaa kaasua. Kun typenpoisto tehdään keskitetysti puhdistamoilla sen sijaan, että se vapautuisi ilmaan luonnossa, voidaan kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttaa.  

Typpioksiduuli on suurin yksittäinen ilmastopäästöjen lähde jätevedenpuhdistuksessa ja sitä kautta koko vesihuollossa. Vesihuollolla onkin Suomessa merkittävä rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä.  

Lue lisää

Katso kaikki