Mikkelin ammattikorkeakoulusta osakeyhtiö
Mikkelin ammattikorkeakoulusta tulee osakeyhtiö vuoden 2009 alusta lähtien. Kuntayhtymä perustaa Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy -nimisen osakeyhtiön, jonka osakepääoma perustamisvaiheessa on 50 000 euroa. Lisäksi yhtymäkokous valtuutti kuntayhtymän hallituksen hakemaan valtioneuvostolta Mikkelin ammattikorkeakoulun toimiluvan siirtämistä ensi vuoden alusta alkaen uudelle osakeyhtiölle.
Osakeyhtiömuotoon siirtyminen on välttämätöntä, jotta yliopisto ja ammattikorkeakoulut voivat koota yhteisiä toimintojaan yhteisiin organisaatioihin. MAMKin on tarkoitus kuulua jatkossa Kaakkois-Suomen korkeakoulukokonaisuuteen yhdessä Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on toiminut osakeyhtiömuotoisena jo vuodesta 1996 lähtien. Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun yhtiöittämisestä on jo tehty päätös; samalla sen nimi muuttuu Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ksi.