Eaton palkittiin esimerkillisistä tuotetiedosta – ”Kattava tuotetiedonhallinta parantaa tulosta”

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry myönsi Esimerkilliset tuotetiedot 2024 -tunnustuksen Eaton Electric oy:lle.

Tunnustuksen vastaanottivat Talotekniikka Next 2024 -tapahtumassa tuotepäällikkö Sami Hartikainen (vas.), myyntipäällikkö Johanna Ellä ja kanavamyynnin johtaja Olli Punkari. Kuva: Ilkka Vuorinen

Eatonilla on Sähkönumerot.fi-palvelussa yli 7 700 tuotetta, joilla kaikilla on ETIM-standardin mukaiset tekniset tiedot. Yhtiö on vuoden aikana täydentänyt ja päivittänyt yli 7 000 tuotteen tietoja ja siirtänyt lähes 400 tuotetta niille osuvampaan tuoteryhmään, jotta asiakkaat löytävät ne paremmin, kerrotaan STK:n tiedotteessa.

– Kattava ja ajantasainen tuotetiedonhallinta parantaa asiakaskokemusta ja liiketoiminnan tulosta. Siksi päätimme antaa sille erityispanoksen, kertoo Eatonin Suomen ja Baltian maajohtaja Lauri Tuomaala tiedotteessa.

Tuotetiedonhallinnan kehitysprojekti alkoi Eatonilla jo muutama vuosi sitten, kun markkinointitiimi aloitti tiiviin yhteistyön STK:n ja sähköisen kaupan kanavakumppaniensa kanssa yhtiön tuotteiden tietojen täydentämiseksi Sähkönumerot.fi-palvelussa. Tuotetietoa rikastetaan edelleen jatkuvasti tuoteryhmä kerrallaan.

– Tavoitteena on niin kattava ja informatiivinen tuotetieto, että asiakas pystyy tekemään sen perusteella ostopäätöksen. Tulokset ovat olleet positiivisia ja kehuja on tullut sekä kumppaneilta että loppuasiakkailta. Yhteistyö STK:n kanssa on ollut saumatonta ja sieltä saatu tuki on ollut meille korvaamatonta, kiittelee kanavamyynnin johtaja Olli Punkari tiedotteessa.

Rajapinnan kautta myös tuotteiden GWP-arvot

Sähköteknisen alan yhteisessä Sähkönumerot.fi-palvelussa on määritelty kaikille tuotteille yhteiset sekä ETIM-standardin mukaiset tiedot. Niiden avulla voi hakea ja vertailla suunnittelu- tai urakointikohteeseen juuri oikeat tekniset ominaisuudet omaavat tuotteet. Ajankohtaisin tuotetieto rakennusalalla koskee GWP-arvoa eli tuotteiden hiilijalanjälkeä. Tätä tullaan tarvitsemaan laajasti, kun rakentamislakiin liittyvät uudet asetukset tulevat voimaan.

Palvelun tuotetiedot täyttää valmistaja tai maahantuoja, ja tietoja hyödyntävät muun muassa talotekniikan tukkukaupat, sähkösuunnittelijat ja sähköurakoitsijat sekä kiinteistöhuollon ammattilaiset. Rajapinnan kautta digitalinen tuotetieto siirtyy helposti ja virheittä alan tietojärjestelmiin kuten määrälaskentaohjelmiin ja suunnitteluohjelmiin, joista uusimpana Revit app.

Tunnustus myönnettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011 Sähkönumerot.fi-tuotetietopäivien yhteydessä. Tällä kertaa palkitseminen oli osa Talotekniikka NEXT-tapahtumaa Lasipalatsissa Helsingissä.

STK kehittää ja ylläpitää Sähkönumerot.fi-palvelua, joka tarjoaa kattavat tiedot yli 600 000 sähköteknisestä tuotteesta koko rakentamisen arvoketjun käyttöön. Liitto palkitsee vuosittain valmistajan tai maahantuojan, joka on ansioitunut tuotetietojensa laadun parantajana tai palvelun hyödyntäjänä tietojen hallinnassa.

Lue lisää

Katso kaikki