E3-tutkimus: Ilmanpuhdistimet vähensivät sairastavuutta jopa viidenneksen
Merkittävimpiä onnistumisia on muun muassa Helsingin kaupungin päiväkodeissa tehdystä tutkimuksesta saatu tulos, jonka perusteella päiväkodeissa, joissa ilmaa puhdistettiin ilmanpuhdistimilla, lasten sairastavuus aleni peräti 18 prosenttia.
E3 on tutkimuspohjaisia ratkaisuja taudinaiheuttajien leviämisen estämiseksi etsivä monitieteinen yhteisinnovaatioprojekti. Hanke päättyy lokakuun lopussa 2024. Hankkeessa pyritään valjastamaan tiede ja teknologia tehokkaiden vastatoimien luomiseen tartuntatautien leviämisen estämiseksi, kerrotaan E3 Pandemic Response and Enterprise Solutions -hankkeen tiedotteessa.
Tavoitteena on, että nykyisten pandemioiden aikana ja erityisesti ennen seuraavan pandemian ilmaantumista olisi saatavilla teknisiä ratkaisuja, jotka vähentäisivät patogeenien, eli taudinaiheuttajien leviämistä ihmisten kohtaamispaikoissa.
Hankkeen aikana toteutettiin ristikkäistutkimus neljässä päiväkodissa tarkoituksena määrittää ilmalevitteisten tartuntojen merkitys sisätiloissa ja tutkia ilmanpuhdistuksen tehoa sairastuvuuden vähenemiseen päiväkotilasten keskuudessa.
Tutkimuksessa mukana olleissa päiväkodeissa oli toimivat ilmanvaihtojärjestelmät ja sisäilman laatu yleisesti ottaen hyvällä tasolla. Tutkimus kesti kaksi vuotta, jonka aikana kahdessa päiväkodissa kerrallaan toteutettiin vuoden mittainen interventio lisäten tiloihin puhtaan ilman määrää ilmanpuhdistimilla ilmavälitteisen altistumisen vähentämiseksi. Riskinarvioinnin perusteella ilmanpuhdistimien sijoittelu, lukumäärä ja teho valittiin siten, että huoneiden puhtaan ilman määrä keskimäärin yli kaksinkertaistui.
Sairastavuus väheni päiväkodeissa ilmanpuhdistuksen avulla
Intervention aikana seurattiin ja analysoitiin sisäilman laatua sekä lasten sairastumista. Tiedot lasten sairastumisista kerättiin sähköisiin päiväkirjoihin marras-huhtikuussa talvisin 2022–2023 ja 2023–2024. Kaikki päiväkodissa käyvät lapset kutsuttiin osallistumaan (n = 262), suostumus saatiin 88 huoltajalta. Lopulliseen analyysiin päätyi 51 koehenkilöä.
Tutkimuksessa havaittiin sairastavuuden merkittävä väheneminen ilman, että muita tartuntojen lieventämisstrategioita toteutettiin ilman puhdistamisen lisäksi.
Löydökset korostavat kasvavaa tieteellistä näyttöä yleisten hengitysinfektioiden leviämisestä ilmateitse. Koska ilmanvaihto ja ilmanpuhdistus voivat vaikuttaa ainoastaan ilmavirrassa kulkeutuviin hiukkasiin, tulokset tukevat aiempaa epäilyä tartunnanaiheuttajien leviämistä ilmateitse sekä ilmanpuhdistusta torjuntatoimenpiteenä. Saadun tuloksen merkitys korostuu, kun otetaan huomioon muiden tartuntareittien, kuten kosketus- ja pisaratartuntojen, suuri todennäköisyys päiväkotilasten keskuudessa. Lisäksi plasebolla ei ollut vaikutusta tuloksiin kohdehenkilöiden ollessa 1–6-vuotiaita.
Tutkimusta vetivät tutkijalääkärit Enni Sanmark ja Ville Vartiainen Helsingin yliopistollisesta sairaalasta sekä talotekniikan teollisuusprofessori Piia Sormunen Tampereen yliopistosta.
Ilmanpuhdistimien mitoituksesta ja intervention teknisestä toteutuksesta vastasi erikoistutkija Inga Ehder-Gahm VTT:ltä. Mukana yhteistyössä oli useita eturivin yrityksiä, jotka toivat tutkimukseen muun muassa diagnostiikkaa, ilmanpuhdistus-, ilmanvaihto- ja sensoritekniikkaa.
Tutkimustahoina päiväkotitutkimuksessa olivat Helsingin yliopistollinen sairaala (HUS), Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Ilmatieteen laitos, Työterveyslaitos, Teknologian Tutkimuskeskus VTT sekä Helsingin yliopisto. Mukana E3-yrityksistä olivat Granlund, Air0, Halton Group, Lifa Air, Alme Solutions, Inspector SEC (ISEC), Airlyse, Filterpak, Roche Diagnostics sekä Tamlink.
Tavoitteena pandemioiden ja epidemioiden torjuminen
Jo nyt E3-projektissa löydettyjä tutkimustuloksia on hyödynnetty esimerkiksi lintuinfluenssan leviämiseen liittyvässä tutkimus- ja varautumistyössä.
Projektissa on tutkittu erityisesti ilmalevitteisten patogeenien eri leviämisreittejä sekä virusten monitorointi- ja havaitsemismenetelmiä, joiden avulla voidaan löytää ratkaisuja pitää sisäilma puhtaana ja turvallisena esimerkiksi toimistoissa, julkisissa tiloissa sekä kulkuvälineissä. Päätavoite on kehittää ratkaisuja, joiden avulla yhteiskunnan eri toiminnot voivat jatkua keskeytyksettä ja ihmiset voivat jatkaa liikkumista ja elämistä turvallisesti epidemioista ja pandemioista huolimatta.
E3 on kokoluokaltaan yksi suurimmista Suomessa koskaan käynnistyneistä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välisistä hankkeista. E3-hankkeen budjetti on 12 miljoonaa euroa ja kesto kolme vuotta. Hanke on Business Finlandin ja mukana olevien yritysten yhteisesti rahoittama. Lokakuun lopussa 2024 päättyvän hankkeen löydöksiä ja tuloksia esitellään tarkemmin Tackling pandemics -loppuseminaarissa Helsingin yliopistolla 30.10.2024.