Aren toimitusjohtaja vaihtuu

Nykyinen Are oy:n toimitusjohtaja Jarno Hacklin on päättänyt jättää tehtävänsä ja siirtyä uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle.

Kuva: Are

Jarno Hacklin luopuu toimitusjohtajan tehtävästä 12.8.2024. Hallituksen jäsen Hannu Keinänen hoitaa väliaikaisesti toimitusjohtajan tehtävää. Hän jatkaa myös hallituksen jäsenenä. Hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin, kerrotaan Aren tiedotteessa.

Hacklin on ollut Aren johdossa vuodesta 2021 alkaen. Hän on yhtiön käytettävissä vielä marraskuun alkuun erityistehtävissä.

– Haluan koko hallituksen puolesta kiittää Jarno Hacklinia hänen toimitusjohtajakaudestaan. Are on hänen johdollaan lähtenyt vahvasti uudistamaan esimerkiksi strategiaansa ja organisaatiorakennettaan. Are on vakaa ja vahva yhtiö ja monella mittarilla toimialansa edelläkävijä. Toivotan Jarnolle kaikkea hyvää hänen seuraavassa tehtävässään, sanoo hallituksen puheenjohtaja Maarit Toivanen tiedotteessa.

– Kauteni Aren toimitusjohtajana on ollut innostava, palkitseva ja monin tavoin myös haastava. Esitän lämpimät kiitokseni hallitukselle, johtoryhmäläisille sekä erittäin sitoutuneelle henkilöstöllemme Suomessa ja Ruotsissa. Kolmeen vuoteen on mahtunut hienoja, mutta tietysti myös vaikeampia hetkiä, mutta ARE:n kulttuuri on osoittanut vahvuutensa myös hankalassa toimintaympäristössä. Talo on tekniikkalaji ja sen Are osaa, toteaa Jarno Hacklin tiedotteessa.

– Yhtiön toimintaympäristö on ollut viime vuodet hankala, eikä Aren kannattavuus ole viime vuosina ollut tavoitellulla tasolla. Kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen ja digitalisaation megatrendit tukevat kuitenkin liiketoiminnan kasvua pitkällä aikavälillä. Are on edennyt viime vuosina lupaavasti esimerkiksi energiatehokkuutta parantavien ratkaisujen tarjoamisessa. Strategian toimeenpano ja operatiivisen tehokkuuden varmistaminen tulevat olemaan uuden toimitusjohtajan tärkeimpiä painopisteitä, sanoo Keinänen tiedotteessa.

Hannu Keinänen. Kuva: Are

Väliaikaisesti toimitusjohtajan tehtävää hoitavalla Keinäsellä on monipuolinen ja kansainvälinen johtamiskokemus. Hän on toiminut liiketoiminnan johtotehtävissä esimerkiksi sähkö- ja energiateknisellä alalla ABB:lla ja Enstolla sekä elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistuksessa Elcoteqilla ja Enicsillä. Aren ja sen omistaja Conficapin hallituksessa Keinänen on toiminut vuodesta 2023.

Lue lisää

Katso kaikki