Olkiluodossa tuotettiin viime vuonna noin viidesosa Suomessa kulutetusta sähköstä

Kuva: Shutterstock

Vuonna 2022 Olkiluodon ydinvoimalaitos tuotti 16,4 TWh sähköä, joka vastasi noin viidesosaa koko Suomen sähkönkulutuksesta. OL1- ja OL2-laitosyksiköiden yhteinen käyttökerroin oli 93 prosenttia. OL3-laitosyksikkö tuotti käyttöönottokokeiden aikana 1,9 TWh, kertoo Teollisuuden Voima Oyj tiedotteessaan.

Olkiluodon ydinvoimalaitoksella tuotettiin merkittävä määrä sähköä Suomelle vuoden 2022 ajan. Olkiluoto 1 -laitosyksikkö (OL1) tuotti sähköä 6,9 TWh, ja sen käyttökerroin oli 89,1 prosenttia. Olkiluoto 2 -laitosyksiköllä (OL2) saavutettiin kaikkien aikojen ennätystulos tuotantomäärän kivutessa 7,5 TWh:iin ja käyttökertoimen ollessa 96,8 prosenttia. Olkiluoto 3 -laitosyksikkö (OL3) tahdistettiin valtakunnan sähköverkkoon 12. maaliskuuta, ja täyden tehon tuotanto saavutettiin ensimmäisen kerran 30. syyskuuta. Olkiluoto 3:lla tuotettiin vuoden 2022 koekäytön aikana 1,9 TWh sähköä.

− Olkiluodon tuotannolla on tärkeä rooli Suomen sähköntuotannossa. Viime vuonna tuotimme noin viidenneksen Suomen sähköstä, mutta olemme nyt etenemässä hyvää vauhtia kohti Olkiluoto 3:n säännöllistä tuotantoa. Tällöin tuotannon osuus nousee noin 30 prosenttiin Suomen sähköntarpeesta, tuotantojohtaja Marjo Mustonen sanoo tiedotteessa.

OL1-laitosyksiköllä tehtiin viime keväänä tavanomaista pidempi 33 vuorokauden pituinen huoltoseisokki, mikä vaikutti sähköntuotantotulokseen. OL2-laitosyksiköllä toteutettiin 9 vuorokauden polttoaineenvaihtoseisokki. Molempia laitosyksiköitä on modernisoitu läpi koko historian, ja kymmenien miljoonien eurojen vuosittaiset investoinnit jatkuvat edelleen. Parhaillaan on meneillään automaation uudistushanke, jonka myötä merkittävä osa laitosyksiköiden reaktori- ja käyttöautomaatiosta päivitetään.

OL3-laitosyksikön koekäyttö eteni vuoden 2022 aikana portaittain täyden reaktoritehon kokeisiin. Kokeiden jälkeen laitosyksikön tuotanto keskeytetään suunnitellusti tammikuussa syöttövesipumppujen juoksupyörien tarkastuksen vuoksi. Tämän jälkeen, ennen säännöllisen sähköntuotannon alkamista, koekäytössä on edessä vielä noin kuukauden kestävä tuotantojakso, jolloin OL3 tuottaa sähköä pääosin täydellä teholla 24/7. OL3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa maaliskuussa 2023.

Lue lisää

Katso kaikki