Vuoden LVI-nainen Virpi Rannikko: ”Lämpöä, vettä ja ilmanvaihtoa tarvitaan aina”

Valinta Vuoden LVI-naiseksi tuli Rannikolle yllätyksenä. ”Niiden, jotka äänestivät minua, on täytynyt tietää ja tuntea minut. En ole tullut ajatelleeksikaan, kuinka paljon minulla on verkottumista ja ystäviä alan naisten piirissä.” Kuva: Laura Talvitie

”Putkiasentajan ammatista on tullut palveluammatti. Putkiasentajan täytyy osata olla kohtelias ja asiallinen. Hän kuitenkin menee ihmisten koteihin”, sanoo Vuoden LVI-nainen ja Kangasalan Putkilämmön toimitusjohtaja Virpi Rannikko.

”Voisi sanoa, että olen syntynyt alalle. Muistan lapsuudesta, kun isäni tuli hakemaan minua ja siskoani Kirsi Veikkolaista päiväkodista. Emmehän me suoraan kotiin ajaneet, vaan isäni putkiasennuskeikalle. Siellä istuimme siskoni kanssa pannuhuoneessa tai autossa isää odottelemassa.

Olen pienestä asti ollut mukana yrityksemme inventaarioissa, siivoilemassa ja taskurahaa tienaamassa. Aina oli kuitenkin selvää, että minähän en tähän yritykseen tule. Nuorena halusin taiteilijaksi, vähintäänkin kirjan kuvittajaksi. Kävin taidekäsityöopistoa pääaineenani kankaankudonta. Sen jälkeen totesin, että ei taiteella olekaan niin helppo elää. On ehkä sittenkin syytä mennä normaaliin työhön. Kesätöiden myötä jäin firmaamme ja huomasin, että täällä minä olen, vaikka ei pitänyt.”

____________________________________________________________________________________________________________

Tämä teksti on näyte Talotekniikka-lehden 8/2022 jutusta. Millaisia muutoksia Rannikko on nähnyt alalla vuosien saatossa? Millaista on työskennellä naisena LVI-alalla? Lue lisää ja klikkaa näköislehteen tästä.

Lue lisää

Katso kaikki