Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin laajennusosaan rakentuu uusi allas
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.6. kokouksessaan vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin kylpyläosaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman. Kylpyläosasto on tullut käyttöikänsä päähän ja kasvaneet kävijämäärät edellyttävät laajennusosan sekä uuden 25 metrin altaan rakentamista.
Nykyisen kuntosalin toiminnan siirtämisestä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ltä vuokrattavaan U1-osaan päätetään erikseen hankkeen jatkosuunnittelun edetessä.
Vuonna 1955 ensimmäisiltä osin rakennettu AaltoAlvari on ollut viime vuosina suositumpi kuin koskaan. Halli on yksi Suomen vanhimmista, mutta kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti vuosien saatossa, saavuttaen viime vuonna 50 000 kuukausittaisen kävijän rajan.
Laajennusosaan saatiin kaavamuutos keväällä 2020 ja laajennusosaan on rakentuu neljäratainen 25 metrin allas, jossa on nostopohja. Allas tulee soveltumaan uudella tavalla uimaopetukseen ja ryhmäliikuntaan sekä kilpaurheilijoiden harjoitteluun, testaamiseen ja tutkimuskäyttöön.
Vesiliikuntakeskusta on laajennettu aiemminkin; vuonna 1964 rakentui opetusallas, vuonna 1975 50 metrin allas ja vuonna 1991 koko kylpyläosasto. Edellisen kerran peruskorjausta on tehty 25- ja 50 metrin altaille sekä vedenkäsittely- ja ilmanvaihtotekniikkaan vuosina 2011–2012.
Laajennusosan rakentaminen ja kylpyläosaston peruskorjaustyöt Aalto-altaasta alkaen käynnistyvät kesällä 2021.
– Nykyisellään AaltoAlvarin kapasiteetti on ollut äärirajoilla kävijämäärien kasvaessa. Laajennuksen ja kylpyläosan peruskorjauksen myötä pystymme tarjoamaan entistä paremmat palvelut eri käyttäjäryhmille. Tämä merkitsee mahdollisuutta kehittää niin lasten uimakoulu- ja uimaopetustoimintaa kuin myös eri vesiliikuntapalveluita eri kohderyhmille, mutta myös vastaamista seuratoiminnan ja huippu-urheilun tarpeisiin, kommentoi suunnittelupäällikkö, liikuntapäällikkö oto. Anna-Leena Sahindal.
Kylpyläosaston peruskorjauksen myötä altaiden monikäyttöisyys, lapsiperheiden palvelut, uimaopetusolosuhteet, ikääntyvien esteettömät palvelut sekä kansallisten kilpailujen ja tapahtumien järjestämisen edellytykset paranevat. Päätavoitteena on tarjota jyväskyläläisille ja lähiseudun asukkaille monipuolisia ja laadukkaita vesiliikunnan palveluja.
Vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin kylpyläosaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelma ja sen kustannukset 18 500 000 €.