Hygieenista rakentamisosaamista Lähi-itään
Kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ryhtyy vetämään yli 2 miljoonan euron kansainvälistä hygieenisen rakentamisen vientihanketta.
Kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ryhtyy vetämään yli 2 miljoonan euron kansainvälistä hygieenisen rakentamisen vientihanketta.
IHMEC-hankkeessa (Opening indoor hygiene SME’s exports to Middle East construction markets) kolmen Itämeren maan osaamisklusterit tähtäävät yhdessä Lähi-idän rakennusmarkkinoille. Mukana ovat suomalainen sisätilan hygienian klusteri, ruotsalainen materiaaliklusteri ja virolainen puu- ja moduulirakentamisen klusteri.
Hankkeessa tuotteistetaan sisätilan hygienian ja hygieniarakentamisen osaamisesta vientiin sopivia kokonaisratkaisuja, joiden avulla voidaan torjua muun muassa antibioottiresistenttien bakteerien leviämistä. Maaliskuussa 2018 käynnistyvä IHMEC-hanke sai rahoituksen kilpaillusta Euroopan unionin Interreg Central Baltic -ohjelmasta.
IHMEC -hanketta koordinoi Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö. Suomesta mukana on myös Satakunnan ammattikorkeakoulu.
”Suomalaiset ovat edelläkävijöitä sisätilan hygieniaan liittyvissä kysymyksissä: Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ovat yhteistyössä laajan yritysverkoston kanssa tutkineet sisätilan hygieniaa parantavia ratkaisuja jo vuodesta 2012”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Tiina Mäkitalo-Keinonen Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Living Lab -tutkimustulokset on jalostettu yhteistyössä Rakennustiedon kanssa Hygienia sisätiloissa -ohjesarjaksi. Ohjeissa käsitellään kattavasti sisätilan hygieniaan liittyviä asioita, ja ohjeet luovat perustan IHMEC-hankkeessa yritysten kanssa kehitettäville ratkaisuille.
”Poikkitieteellinen tutkijaryhmämme on kartoittanut sisätilan hygieniaan liittyviä ohjeistuksia ja standardeja. Kartoituksen perusteella voidaan todeta, että Rakennustiedon RT- ja KH-ohjeissa käsitellään sisätilojen hygieniaa näin kattavasti ensimmäisenä maailmassa”, sanoo erikoistutkija Riika Mäkinen Satakunnan ammattikorkeakoulusta.
”Ohjeet ovat keskeinen osa sitä vientiosaamista, jonka avulla hankkeessa toimimme. Ne luovat laadullisen kriteeristön ja tekevät asian näkyväksi.”
Vipuvoimaa Lähi-idän vientiin
IHMEC-hankkeessa kansalliset klusterit ja eri partnereiden osaamiset täydentävät toisiaan. Koordinaattorina toimiva Turun yliopiston kauppakorkeakoulu vastaa Lähi-idän vientiohjelman suunnittelusta yhdessä Uppsalan yliopiston kanssa. KTH Royal Institute of Technologyn johdolla eri teknologioita ja materiaaleja koskeva tutkimus- ja referenssitieto kerätään yhteen datapankkiin.
”Virolaiset puolestaan ovat edelläkävijöitä moduulirakentamisessa, mikä tarjoaa mahdollisuuden eri ratkaisujen integrointiin. Hankkeessa luodaan myös Saudi-Arabiaan ns. mallitila, jossa asiakkaat pääsevät tarkastelemaan, että mitä hygieeninen rakentaminen käytännössä tarkoittaa”, Mäkitalo-Keinonen kertoo.
Yksi hankkeen yhteistyökumppaneista on HygTech Alliance, kuuden suomalaisen yrityksen muodostama allianssi, joka kehittää ja tuo markkinoille hygienian hallintaan liittyviä tuotteita ja kokonaisratkaisuja. Mukana ovat Abloy, Isku Interior, Korpinen, Oras, Lojer ja Teknos.
”Isku odottaa hankkeelta vipuvoimaa Lähi-idän markkinalle. Lähi-idän viennin potentiaali on kymmeniä miljardeja euroja, ja suomalaista infektiokontrolliosaamista arvostetaan korkealle”, toteaa Isku Interior Oy:n Health-asiakasalueen johtaja Anne Laitinen.