Sähköomavarainen pääkonttori Ahvenanmaalle

Ahvenanmaalaisen peliyhtiö Pafin uuden pääkonttorin julkisivu ja katto on katettu aurinkopaneelein.

Ahvenanmaalainen peliyhtiö Paf panostaa uuteen pääkonttoriinsa, jonka tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kestävyys ja viihtyvyys. Suunnitteluvaihe aloitettiin vuonna 2013 ja johtoajatuksena oli tuolloin kannustaa 200 työntekijää lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja samalla vähentämään ympäristövaikutuksia. Nyt Maarianhaminassa sijaitseva rakennus on valmis.

Pafin pyrkimys on olla kaikkein vastuullisin peliyhtiö. Rakennuksen julkisivu ja katto on katettu aurinkopaneelein, ja niiden ansiosta pääkonttori on energiantuotannossaan täysin omavarainen.

Omavaraisuutta edesauttavat tietysti Ahvenanmaan monet aurinkotunnit. Julkisivu on muodoltaan kaareva, mikä minimoi lämmönhukan. Rakennusmateriaalina on käytetty pääasiassa puuta.

Säästeliään energiankulutuksen ohella vähintään yhtä ainutlaatuista on se, että rakennuksen suunnittelussa on keskitytty yhtä paljon ulkoisiin ja sisäisiin tekijöihin, kertoo sisustusarkkitehti Bettina Ingves. Rakennuskonsepti perustuu tutkimukseen, jossa tutkittiin ihmisten välistä vuorovaikutusta ja kuinka sitä voidaan lisätä. Työympäristö on tehty Pafin työskentelytapoihin sopivaksi: joustavaksi ja muunneltavaksi tilaksi, jonka kaikki eri osastot avautuvat rakennuksen keskiössä olevalle torille.

Rakennuksen ovat suunnitelleet yhteistyönä arkkitehti ja passiivitaloasiantuntija Hans Eek, arkkitehti Hans Murman ja sisustusarkkitehti Bettina Ingves.

paff

INFO: Pafin pääkonttori

  • Rakennusprojektin kustannukset: 14,5 miljoonaa euroa.
  • 742 aurinkopaneelia muodostavat 1400 m2:n kentän. 208 kilowatin järjestelmällä tuotetaan vuosittain 154 MWh.

Lue lisää

Katso kaikki