Talotekniikan kysyntä jatkuu vahvana

Takana on työntäyteinen vuosi ja näkymät ovat edelleen vahvistuneet sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Tulevaan aikaan kohdistuvat odotukset ovat jopa vahvemmat kuin viime syksynä tai vuosi sitten. Materiaali- ja tarvikehintojen voimakasta nousua on pystytty pikku hiljaa siirtämään tarjottujen ja tehtyjen töiden hintoihin, mutta hintataso on edelleen epätyydyttävä. Työkanta pysyy korkeana ja urakoitsijat palkkaavat lähiaikoina runsaasti lisää yritysten kriteerit täyttävää ammattityövoimaa.

Vastanneet yritykset työllistävät tällä hetkellä 8.298 henkeä. Määrä on noussut viime vuodesta runsaalla sadalla ja sen odotetaan kasvavan syksyyn jopa 400 työntekijällä. Palkkaushalut tyssäävät yritysten kriteerit täyttävän ammattityövoiman puutteeseen varsinkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Lähialueilta ei tähän lähtöön apuja löydy.

Vastanneissa yrityksissä oli lomautettuna 212 henkilöä, 2,6 % yhteenlasketusta henkilömäärästä. Määrä on puolet siitä kuin vuosi sitten ja samalla tasolla kuin viime syksynä.

– Hyvä tilanne johtaa väistämättä ei oon- myyntiin, kun peliin tulevat perinteiset kesäkohteet eli omakoti- ja mökkirakentajat sekä koulut ja virastot, Talotekniikkaliiton toimitusjohtaja Jari Syrjälä ennustaa.

Syksyyn suunnistetaan luottavaisina

Lähes 90 %:lla vastanneista nykytilanne uudisrakentamisessa on tyydyttävä tai hyvä. Yhtä lukuun ottamatta vastaajat uskovat tilanteen pysyvän ennallaan tai paranevan syksyyn. Korjausrakentamisessa 93 %:lla vastaajista tilanne on tällä hetkellä tyydyttävä tai hyvä eikä yksikään vastaaja usko tilanteen heikkenevän puolen vuoden aikana.

Keskimääräinen täystyöllistävä tilauskanta nyt 4,5 kuukautta. Sähköasennuksessa töitä riittää 5,5 kuukaudeksi, lvi-urakoinnissa 4,4 kuukaudeksi. Pisin lvi-asennuksen tilauskanta oli 16 ja sähkön 10 kuukautta. Viime syksyyn verrattuna tilauskirjat ovat pulskistuneet ja jatkossakin tilauskannan kasvuun tai ennallaan pysymiseen uskovia on 95 % vastaajista.

Liikevaihto kasvoi, kannattavuus tyydytti

Yli puolella vastanneista yrityksistä liikevaihto kasvoi vuonna 2006 ja neljänneksellä se laski vuoteen 2005 verrattuna. Keskimääräinen kasvuprosentti oli 33 ja pudotusprosentti 14.

Vuoden 2006 kannattavuuden arvioi hyväksi tai tyydyttäväksi 90 % vastaajista. 62 % yrityksistä uskoi kannattavuuden säilyvän ennallaan, paranemiseen uskovia oli 32 % ja heikkenemistä epäileviä 5 %. Arvioissa viime vuoden kannattavuudesta ei ollut eroa lvi:n ja sähkön välillä, mutta useampi sähköurakoitsija odottaa kannattavuutensa paranevan syksyä kohti.

Materiaalien hintaralli tasaantumassa

Materiaalien voimakas hinnannousu kuritti viime vuonna erityisesti sähköasennuksen kannattavuutta. Sähköjohtojen 51 %:n ja vesijohtoputkien 28 %:n korotuksia on pikku hiljaa pystytty siirtämään projektien hintoihin ja kannattavuus pysyi lopulta siedettävänä.

Tarjottujen ja tehtyjen töiden hintatason yritykset ilmoittivat nousseen 3,4 %. Sähkömiehet nostivat hintojaan 4,1 ja putkiurakoitsijat 3,1 %. Hintatason arvioidaan kohoavan 3,2 %:lla syksyyn.

Tarjousaktiivisuus on pysynyt ennallaan ja yritykset pystyvät vastaamaan kolmeen neljästä tarjouspyynnöstä. Joka neljäs jätetty tarjous tuo tilauksen.

Kysely lähetettiin 280 Talotekniikkaliiton jäsenyritykselle ja siihen vastasi 75 yritystä. Vastausprosentti oli 27. Vastanneet edustavat 80 %:a Talotekniikkaliiton jäsenyritysten työvoimamäärästä.

Talotekniikkaurakoinnin arvo oli viime vuonna neljä miljardia euroa ja ala työllistää noin 27.000 henkeä.

Alueelliset suhdannekatsaukset julkaistaan seuraavasti:

– Uusimaa 3.5.
– Pohjois-Savo 9.5.

LVI-MESTARIKOULUTUS YLITTI KOVIMMATKIN ODOTUKSET

Ensi syksynä alkava LVI-alan uusi työnjohtajakoulutus oli EVTEK-tekniikan suosituin koulutusvaihtoehto kevään yhteishaussa. 20 aloituspaikkaan oli 85 ensisijaishakijaa.

– Hakijoiden määrä osoitti, että aikanaan tehty päätös LVI-teknikkokoulutuksen lopettamisesta oli karkea kirjoituspöydän ääressä tehty virhe, joka onneksi nyt on korjattu, Talotekniikkaliiton toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo.

LVI-mestarikoulutuksen kesto on 3,5 vuotta. Siihen voivat hakea rakennus- tai talotekniikan perustutkinnon tai muun toisen asteen koulutuksen suorittaneet henkilöt.

LVI-alalta poistuu lähivuosina huomattavasti enemmän toimihenkilöitä kuin insinööri- tai LVI-mestarikoulutuksesta valmistuu. Nykyiset aloituspaikat eivät riitä, vaan ala haluaa lisää sekä insinööri- että LVI-mestarikoulutuspulpetteja.

– Tällä hetkellä voi luvata varman työpaikan jokaiselle työn- ja projektinjohtotehtäviin soveltuvalle henkilölle. Parasta herkkua alalle on asentajatutkinnon suorittanut ja pari vuotta käytännön töissä ollut henkilö, joka innostuu jatkamaan opintojaan ammattikorkeassa, Jari Syrjälä hehkuttaa.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Jari Syrjälä, 050 352 5120

Lue lisää

Katso kaikki