Pääkirjoitus: Mittari plussan puolella

Suomen taloudella menee tällä hetkellä ehkä paremmin kuin koskaan. Näkymät ovat plusmerkkisiä ja toiveikkaita tarkastelipa tapahtumia minkä päätoimialan taulukoista tahansa. Teollisuus, palvelut ja rakentaminen ovat voimissaan.

Teollisuuden tilauskantaa mitataan nyt yhtä korkeilla lukemilla kuin it-buumin aikaan vuonna 2000. Merkittävä ero kuuden vuoden takaiseen on se, että talous ei tällä haavaa ole riippuvainen vain yhdestä toimialasta. Vetovastuuta on jaettu usealle suunnalle, palvelujen kysyntä on lisääntynyt, rakennusalallakin paistatellaan korkeasuhdanteessa.

Talotekniikka-lehden perinteinen yrityskatsausnumerokin on pullollaan tyytyväisyyttä huokuvia lukuja ja lausuntoja. Hyvästä saa ja pitää nauttia, mutta syrjäkorvallakin voi kuulla, että aika monella suulla vaivihkaa varoitellaan tuudittautumasta hyvän olon tunteeseen.

Lvi-alaa voitaneen pitää yhtenä niistä sektoreista, jotka juuri nyt ovat kliseillä ilmaistuna aallon harjalla ja veden jakajalla. Meneillään on alan kannalta merkittävä murros; monet vanhat tavat ja keinot joutuvat ja joutavat haudatuiksi uusien toimintamallien tieltä. Materiaalivalmistuksessa yhtä lailla kuin hankkeiden toteutuksessa on siirrytty yksikkötuotteiden valmistuksesta kokonaisten järjestelmien tuotantoon, mikä aiheuttaa ristivetoa yhtälailla urakoitsijan konttorissa kuin työmaallakin. Taas törmätään ammattitaitoon, koulutukseen ja osaamiseen. Vanhoilla opeilla ei välttämättä enää pärjää ja ala tarvitsee tekijänsä myös tulevaisuudessa.

Tästä on lyhyt aasinsilta aiheeseen. Viime aikoina on liki kyllästymiseen asti kuultu kannanottoja, joissa vaaditaan rakennusmestareita ja teknikoita takaisin työmaiden johtotehtäviin. Yhteen ääneen on todettu, että kyseisten tutkintojen lakkauttaminen oli suuri virhe. On kuitenkin yksi taho, joka on pysytellyt merkillisen hiljaa; koulutuksesta ja tutkintouudistuksista päättävät virkamiehet ovat kuin eivät kuulisi kentän ääntä. Kaikessa hiljaisuudessa opetusministerin alaisuudessa toimii kuulemma työryhmä, joka kehittelee uutta, työmaiden työjohtotehtäviin tähtäävää tutkintoa. Miksi ihmeessä? Takataskussahan on järjestelmä, joka vuosikymmenien ajan tuotti huippuluokan työnjohtajia työmaille. Miksei sitä kaiveta esille?

Suomi on pian lomalla. Kukin nauttikoon kesästään tavallaan, mutta hitunen lämpöä ei liene pahitteeksi kellekään.

Päätoimittaja Hannele Koskinen

Lue lisää

Katso kaikki