Korjausavustusta ei saa pilata kiireellä

– Rakentaminen on putoamassa vakavaan suhdannemonttuun, jossa työttömyys uhkaa kohota ennätystasolle. Pahin on edessä vasta ensi talvena, jolloin viimeisetkin uudistyömaat hiljenevät. Tässä tilanteessa hallituksen esittämällä korjausavustuksella on hyvin suuri merkitys työllistäjänä ja toimenpiteenä euromääräänsä merkittävästi suurempi vaikutus, LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoi puhuessaan perjantaina yrittäjille Nilsiässä.
– Isoja peruskorjaushankkeita ei kuitenkaan ehditä saada käyntiin tänä vuonna, ellei niiden suunnittelu ole jo meneillään. Korjausavustus on monelle taloyhtiölle ja sen asukkaille välttämätön liikkeellepaneva voima. Uhkana kuitenkin on, että hankkeet tyssäävät alkuunsa, kun yhtiöissä todetaan, että aloittamiseen ei ehditä tänä vuonna. Hätiköiden tai puutteellisesti tehdyt suunnitelmat ja korjaukset käyvät ajan myötä kalliiksi asukkaille ja ympäristölle. Korjausrakentamisen hyytymisellä olisi dramaattinen vaikutus rakentajien työllisyyteen, Syrjälä painottaa.
– Uusi jarru on pankkien luottopolitiikka, jossa taloyhtiöiltä peritään jopa kolminkertainen marginaali henkilöasiakkaisiin verrattuna. Ei isossa taloyhtiössä ehditä korjausavustuksen aikatauluilla selvittää jokaisen osakkaan halua ja kykyä vastata lainan osasta henkilökohtaisesti, Syrjälä muistuttaa.
LVI-urakoitsijoiden toimitusjohtaja Jari Syrjälä esittää, että hallitus budjettiriihen yhteydessä tarkastelee tarvetta jatkaa korvausavustusta myös vuonna 2010 aloitettaviin kohteisiin, mikäli korjausrakentaminen ei taloyhtiöiden päätösten viivästymisen tai suunnittelijoiden, tarjouslaskijoiden ja toteuttajien tilapäisen kapasiteettipulan johdosta käynnisty odotetulla tavalla määräajan puitteissa. Toteutettavilta peruskorjauksilta tulee myös vaatia energiatehokkuuden merkittävää parantamista.

Lue lisää

Katso kaikki