Yleismies Luther
Cadpoolin varatoimitusjohtajana hiljattain aloittanut Jan-Erik Luther on parhaimmillaan uusien teknologioiden parissa.
Yritystä voi halutessaan yrittää saada kannattavammaksi keksimällä jatkuvasti uusia säästökohteita. Kannattavuutta voi hakea myös uusien innovaatioiden kautta ja laatua parantamalla. Jälkimmäinen on Jan-Erik Lutherin tapa ajatella.
”On ollut suuri kunnia ja suuren suuri etuoikeus olla mukana uudistamassa rakennusalaa kahteen kertaan. Ensimmäiseksi se tapahtui, kun olin toimitusjohtajana PutkiReformissa, jossa olimme ensimmäisinä tuomassa Suomeen viemäriputkien pinnoitus- ja sukitusmenetelmiä. Toinen iso juttu oli kätilöidä Constille uusi brändi, Consti Ideal”, Luther kertoo.
Kun uraa Cadpool Oy:n varatoimitusjohtajana on takana pari kuukautta, Luther kertoo olevansa tyytyväinen ratkaisuunsa siirtyä Constilta uusien tuulien vietäväksi.
”Olen aina ollut tekemisissä uusien teknologioiden kanssa, olen oikea teknofriikki.”
Koneautomaatioinsinöörin ja ekonomin koulutuksella sekä ennakkoluulottomalla asenteella Luther on päässyt mukaan moneen mielenkiintoiseen projektiin uransa aikana. Hän on ehtinyt toimia puolijohdeteollisuudessa, it-, urheilu- ja viemärisaneerausalalla.
Häntä on aina ajanut eteenpäin halu toimia kasvuyrityksessä.
”Nykyisessäkin työssä on paljon etua, että olen itse ollut yrittäjänä ja osakkaan yrityksissä.”
Sujuvaa suunnittelua
30-vuotias, 75 ihmistä työllistävä Cadpool vastaa hyvin Lutherin määritelmää unelmatyöpaikasta. Erityisesti huomiota on kiinnittänyt yrityksen tunnollinen tapa pitää huolta henkilöstöstään.
”Työnkuva muotoutuu koko ajan. En ole itse niin tarkka sen suhteen, vaan menen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Yleismies Jantunen sopii minulle tittelistä riippumatta, kaikenlainen tekeminen pitää minut energisenä.”
Hallinnollisten töiden lisäksi Lutherin pestiin kuuluu muun muassa teknisen suunnittelun johtaminen ja toimiminen konepuolen henkilöstön esimiehenä. Luther kertoo, että esimiehenä toimista helpottaa, kun ymmärtää, mitä alaiset tekevät. Onhan hän itsekin tehnyt suunnittelijan töitä.
Lutherin mielestä Cadpool on mielenkiintoinen bisnes. Koulutuspalvelut ovat merkittävä osa yrityksen toimintaa, mutta eniten ihmisiä työskentelee suunnittelupuolella, jota tehdään alihankintana esimerkiksi LVI- rakennus- ja arkkitehtisuunnittelutoimistoille. Yritys tarjoaa myös konsultointipalveluja esimerkiksi silloin, kun suunnitteluyrityksen softaosaamista pitää kehittää. ”Haluamme tuoda asiakkaan prosessiin ja toimintaan myös uuttaa, tuoretta näkökulmaa. Tämä koskee paitsi detaljisuunnittelua myös tapaa tehdä töitä.”
Luther on mieltynyt Cadpoolin sloganiin ”Sujuvamman suunnittelun puolesta”. Juuri sitä hän haluaa olla tekemässä.
Uusia ajatuksia
”Rakennusalalle olisi hyvä saada uutta ajattelua. Pitäisi nähdä aina yksi prosessi, eikä vain sen 50 osasuoritusta.”
Uusia näkökulmia kaivataan Lutherin mielestä erityisesti yhdessä tekemisen saralla.
”Jos jokainen näkee vain oman urakkansa, yhteishenkeä on vaikea muodostaa työmaalla. Tämä lähtee urakointimallista, aina suunnittelusta lähtien.”
Jos esimerkiksi allianssimalli-tyyppinen rakentaminen toimii muualla, miksei se toimisi myös Suomessa? Kun tehdään esimerkiksi tavoitehintaurakkaa, tavoitteita on yksi – ja se on kaikilla sama. Sopimusmalleissa piileekin Lutherin mielestä avain järkevämpään rakentamiseen.
Mutta kyllä suomalaisessa rakentamisessa hyvääkin on. Lutherin mielestä yksi suomalaisten valttikorteista on tunnollisuus. Huono rakentaminen ei johdu niinkään tekijöistä, vaan prosesseista.
”Tänne tarvitaan lisää avarakatseisuutta, rohkeutta ja positiivisuutta”, tuumaa Luther.
KUKA?
Jan-Erik ”Jani” Luther asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Helsingin Vuosaaressa. Asuinalueen valintaan vaikutti tuulisuus, sillä Luther harrastaa toimintaurheilua, kuten liitelyä siipipurjeella – silloin kun perheeltään ja kesämökin remontoinnilta ehtii.
Halu ruveta insinööriksi syntyi jo lapsena. Myös isä ja veli ovat insinöörejä.
Toimii Modernit Viemärisaneerausmenetelmät (Moment) ry:n varapuheenjohtajana.
Teksti ja kuva: Minna Kärkkäinen
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
