Wise Group Finland ostaa enemmistön Nexon Consultingin osakekannasta

Wise Group Finland Oy on allekirjoittanut sopimuksen, jolla yhtiö hankkii 30.3.2012 tehtävällä yrityskaupalla enemmistön espoolaisen korjausrakentamisen tutkimus-, rakennuttamis-, valvonta- ja suunnittelupalveluihin erikoistuneen Nexon Consulting Oy:n osakekannasta. Nexon Consulting on perustettu vuonna 2002. Yhtiön liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa ja se työllistää 25 henkilöä. Nykyinen toimitusjohtaja Antti-Ville Räisänen jatkaa toimitusjohtajana. Hän sekä yhtiön toinen omistaja Pekka Räisänen tulevat merkittäviksi vähemmistöosakkaiksi Wise Group Finlandiin. Yhtiö jatkaa toimintaansa omalla nimellään.

– Liiketoimintamme vahvistuu ja volyymimme, sekä ammattiosaamisemme korjausrakentamisen asiantuntijapalveluissa kasvaa merkittävästi. Tarjoamme asiakkaillemme kattavasti talonrakennusalan rakennuttamis- ja suunnittelupalveluja. Uudisrakentamisen lisäksi haluamme olla yksi merkittävimpiä palveluntuottajia myös korjausrakentamisen toimialalla, kertoo Wise Groupin toimitusjohtaja Harri Tinkanen.

Wise Group Finland tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalvelut uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa. Yhtiön pro forma -liikevaihto vuonna 2011 noin 12.8 miljoonaa euroa, maaliskuussa allekirjoitettavan kaupan jälkeen yritys työllistää 165 suunnittelun ja rakennuttamisen ammattilaista Kotkassa, Helsingissä, Espoossa, Kouvolassa ja Pietarissa.

Wise Group Finland Oy:n omistavat Helmet Business Mentors Oy:n ja Consilium Corporate Finance Oy:n keräämä kotimainen sijoittajaryhmä sekä toimiva johto, jonka omistusosuus yrityksestä on kaupan jälkeen yli 45 %.

www.wisegroup.fi

Lue lisää

Katso kaikki