Vuoden tilaaja Mauno Sievänen uudistaa alan toimintakulttuuria

SKOL kiittää Mauno Sievästä onnistuneesta elinkaariajattelusta ja yhteistoiminnan edistämisestä.

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry on valinnut Vuoden Tilaajan 2016. Palkinnon saaja on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Mauno Sievänen. Tunnustuspalkinnolla SKOL haluaa nostaa esille hyvän tilaajaosaamisen merkityksen hankkeen onnistumisen kannalta.

”Erinomaisten ehdokkaiden joukosta SKOLin hallitus on valinnut Vuoden Tilaajaksi 2016 Mauno Sieväsen, jolla on kaikki hyvän tilaajan ominaisuudet”, SKOLin toimitusjohtaja Matti Mannonen kertoo.

Sievänen on ennakkoluuloton tilaaja, joka kyseenalaistaa vanhat käytännöt ja luo alalle uutta toimintakulttuuria. Tämä näkyy esimerkiksi uusina hankintamalleina ja urakkamuotoina. Hän myös osallistuu aktiivisesti alan kehittämiseen toimimalla työryhmissä, luennoitsijana ja alan tilaisuuksissa hyvän rakentamistavan lähettiläänä.

Sieväsen tapa suhtautua palveluntuottajaverkoston osapuolten väliseen yhteistyöhön sai valintaperusteluissa kiitosta. ”Palveluntuottajilla on mahdollisuus kehittää omia toimintamallejaan yhdessä asiakkaan kanssa. Sieväsellä on selkeä näkemys yhteisen työn tavoitteista, mikä tekee osapuolten välisen kehitystyön mahdolliseksi”, toteaa Mannonen.

Yhteistoiminnan ohella elinkaariajattelu on mukana Sieväsen hankkeissa. Hän kytkee toteutusvaiheeseen mukaan suunnittelijat, rakentajat ja käyttäjät, jolloin koko elinkaaren aikaiset ratkaisut testataan ja hyväksytetään kaikilla osapuolilla. ”Sievänen valitsee hankkeisiinsa parhaat, luotettavat osaajat, joita yhdistää kyky tehdä saumattomasti yhteistyötä”, Mannonen summaa.

Lue lisää

Katso kaikki