VTT toimitti YVA-selostuksen Otaniemen tutkimusreaktorin purkamisesta
Teknologian tutkimuskeskus VTT toimitti 24.10.2014 työ- ja elinkeinoministeriölle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Espoon Otaniemessä sijaitsevan tutkimusreaktorin käytöstä poistamisesta. Reaktori on ollut toiminnassa yli 50 vuotta vuodesta 1962 lähtien. Sitä on käytetty tutkimukseen, opetukseen, sädehoitoon ja isotooppituotantoon.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisesti YVA-selostuksessa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä yhtenäinen arvio niiden ympäristövaikutuksista. TEM toimii arvioinnin yhteysviranomaisena. Ministeriö järjestää YVA-selostuksesta lausuntokierroksen, joka päättyy 31.12.2014.
VTT:n hankkeessa tarkastellaan tutkimusreaktorin käytöstä poistamista. Toteutusvaihtoehtoina ovat reaktorin välitön purkaminen tai sen viivästetty purkaminen. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan käytetyn ydinpolttoaineen ja purkujätteen kuljettamisen, välivarastoinnin ja soveltuvin osin myös loppusijoittamisen aikaisia ympäristövaikutuksia. Reaktorin purkutöiden on suunniteltu käynnistyvän vuonna 2017.
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
