Viitanen haluaa lisää vuokra-asuntoja

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen mukaan riittävällä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonnalla on suurin merkitys asunnottomuuden ehkäisyssä ja vähentämisessä.

Asunnottomuusongelma korostuu kasvavilla kaupunkiseuduilla, erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa edullisista vuokra-asunnoista on kroonisesti pulaa.

”Keskeinen kysymys valtiovallan puolelta on, onnistummeko lähivuosina aikaansaamaan nykytasoon verrattuna olennaisesti enemmän edullisia vuokra-asuntoja kiireellisimmässä asunnon tarpeessa oleville ja erityisesti kokonaan asuntoa vailla oleville.”

Viitasen mukaan pahin skenaario on, että väliaikaiseksi tarkoitetut kriisiasumisen ratkaisut muuttuvat pysyviksi. Valtion toimiin vuokra-asuntotuotannon vauhdittamiseksi vuonna 2015 kuuluvat esimerkiksi korkotuet, käynnistysavustukset ja lainojen takaukset.

Rakennukset hyötykäyttöön
Yksi uusi tukimuoto on pääkaupunkiseudulla käyttöön otettava rakennusten käyttötarkoituksen muutosavustus.

”Se on mielenkiintoinen avaus, jolla voidaan kannustaa muuttamaan syystä tai toisesta tarpeettomiksi käyneitä liike- ja toimistorakennuksia asuntokäyttöön”, Viitanen kertoo.

Asunnottomuustyötä on tehty viime vuosina PAAVO-ohjelman puitteissa, jonka myötä on muun muassa valmistunut yli 1000 asuntoa ja palkattu 155 asumisen tukihenkilöä. Nyt valmisteilla oleva uusi asunnottomuusohjelma jatkaa Paavo-ohjelman työtä vuonna 2015. Jatkossa tarvitaan nykyistä vahvempi painopiste asunnottomuuteen liittyvien riskien varhaiseen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisemiseen.

 

Lue lisää

Katso kaikki