Vexven toimitusjohtaja vaihtuu

Vexve Oy:n hallitus on päättänyt vapauttaa toimitusjohtaja Lasse Mannolan tehtävistään 11.11.2014. Mannola on toiminut Vexven toimitusjohtajana tammikuusta 2013 alkaen.

Vexven toimitusjohtajan tehtävät ottaa vastaan hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön omistaja Jarmo Nieminen. Hallitus etsii vuoden 2015 aikana yritykselle uuden toimitusjohtajan.

”Kiitämme Lasse Mannolaa hänen työpanoksestaan merkittävän vientiyrityksen johtamisessa”,  Jarmo Nieminen sanoo.

Niemisen mukaan Vexve vahvistaa johtoryhmän asemaa ja tehostaa sen työskentelyä.

”Yritys ja sen henkilöstö valmistautuvat yhdessä uuteen voimakkaan kasvun aikaan. Yhtiö tarvitsee uudistuvaa ja kehittyvää johtamista, jolla tavoitteet voidaan saavuttaa yhä nopeammin muuttuvassa toimintaympäristössä”, Nieminen sanoo.

 

Lue lisää

Katso kaikki