Vattenfall Oy and Nivos Energia Oy solmivat kumppanuussopimuksen

Vattenfall Oy ja energiayhtiö Nivos ovat solmineet sähkönhankinta- ja kumppanuussopimuksen. Kyseessä on Vattenfallin ensimmäinen yhteistyösopimus Suomessa, ja se on tärkeä askel nopeasti muuttuvilla energiamarkkinoilla.

Vattenfall on toiminut Suomessa vuodesta 1996 ja on nyt maan kolmanneksi suurin sähkönmyyntiyhtiö tarjoten useita älykkäitä energiaratkaisuja. Nivos on Mäntsälän alueella toimiva monialainen yhtiö, joka on ollut energialiiketoiminnassa mukana jo vuodesta 1926 ja sillä on noin 20 000 asiakasta.

“Suomi on Vattenfallille tärkeä markkina-alue, ja olen iloinen siitä, että brändi- ja kumppanuuskonseptejamme arvostetaan”, sanoo Pohjolan yritysmyynnin johtaja Matts Wesslén Vattenfallilta.

”Nyt solmimamme kumppanuus Nivos Energian kanssa tarjoaa mahdollisuuksia kannattavaan ja vastuulliseen kasvuun molemmille osapuolille. Suhtaudun optimistisesti yhteiseen tulevaisuuteen.”

“Kilpailu energiayhtiöiden ja muiden toimijoiden välillä on voimistunut, ja alalla onkin nähty yhdistymisiä. Meillä oli useita vaihtoehtoja mietinnässä. Halusimme jotain toisenlaista ja sen vuoksi valitsimme kumppanuuden Vattenfallin kanssa,” sanoo Nivos-konsernin toimitusjohtaja Esa Muukka.

”Uskomme, että Vattenfall suurena eurooppalaisena energiayhtiönä vahvalla resurssi- ja tietopohjalla mahdollistaa sen, että voimme tarjota enemmän arvoa asiakkaillemme ja palvella asiakkaitamme entistä paremmin.”

Vattenfallin tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista yhden sukupolven kuluessa, ja se haluaa tarjota myös asiakkailleen mahdollisuuden samaan. Nivos Energia on tarkastellut erilaisia mahdollisuuksia, kuinka se keskikokoisena energiayhtiönä voi kasvattaa ja vahvistaa sähkönmyyntiliiketoimintaa kumppaneiden avulla.

Tavoitteena oli löytää kumppani, joka jakaa samat arvot, päämäärät ja asiakaskeskeisyyden.

Jätä kommentti

*

*