Vahanen osti Eduarchin
Vahanen-konsernin emoyhtiö Vahanen International Oy on ostanut Eduarch Oy:n eli Arkkitehtitoimisto Leena Yli-Lonttisen koko osakekannan 1.2.2010 tehdyllä kaupalla. Näin Vahanen-konserni vahvistaa entisestään asemiaan arkkitehtisuunnittelun palvelutarjoajana. Eduarchin päävastuullisena suunnittelijana ja toimitusjohtajana jatkaa arkkitehti SAFA Leena Yli-Lonttinen.
Eduarch Oy:llä (Arkkitehtitoimisto Leena Yli-Lonttinen) on laaja kokemus päiväkotien, peruskoulujen, ammattioppilaitoksien sekä korkeakoulu- ja yliopistorakennuksien arkkitehtisuunnittelusta sekä uudisrakennus- että peruskorjaushankkeissa. Lisäksi Eduarch on toiminut arkkitehtisuunnittelijana vaativissa restaurointikohteissa.
– Vahanen taitaa olla nykyään Suomen suurin arkkitehtitoimisto, sanoo toimitusjohtaja Veijo Komulainen. Koko konsernin arkkitehtipalveluiden asiantuntijoiden määrä on kahdeksisenkymmentä. Konserniin kuuluu mm. Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy, joka on mukana Länsimetron suunnitteluryhmässä.