Vaasan yliopiston kampukselle omavarainen sähkömarkkinaa hyödyntävä energiaratkaisu

Havainnekuva Vaasan yliopiston tulevasta kampuksesta. Kuva vapaasti käytettävissä. Lähde: Arkkitehtitoimisto K2S.

Fortum ja Vaasan yliopisto ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen paikallisen energiaratkaisun toimittamisesta Palosaaren kampukselle Vaasaan. Kokonaisratkaisu hyödyntää ainutlaatuisella tavalla puhdasta sähköä lämmön tuotannossa ja varastoinnissa. Sen avulla Vaasan yliopisto pystyy maksimoimaan oman energiantuotantonsa ja minimoimaan järjestelmän elinkaarikustannukset, kertoo Vaasan yliopisto tiedotteessaan.

Ratkaisu kattaa paitsi rakennusten lämmityksen ja jäähdytyksen teollisen mittaluokan ilma-vesilämpöpumpuilla myös sähkökattilan, sähkö- ja lämpöakun energian varastointiin sekä kysyntäjouston, jonka avulla järjestelmä hyödyntää tehokkaasti sähkömarkkinoiden joustotarvetta ja hintavaihteluita. Se on määrä ottaa käyttöön vuoden 2024 loppuun mennessä.

– Vaasan yliopistolla tehdään kansainvälisesti huippulaatuista tieteellistä tutkimustyötä. Energiajärjestelmä on osa yliopiston kampuskehityshanketta, jonka tavoitteena on rakentaa kampuksesta kestävän kehityksen mukainen vireä ja vetovoimainen kohtaamispaikka. Fortum tarjosi selkeän ratkaisukokonaisuuden. Uusi energiajärjestelmä tuottaa hiilineutraalia energiaa, mikä vähentää päästöjä ja tukee tavoitettamme olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen tiedotteessa.

Fortum vastaa energiajärjestelmän kehittämisestä, rakentamisesta ja investoinneista. Järjestelmä on Fortumin ensimmäinen kaukolämpöalueiden ulkopuolinen lämmitys- ja jäähdytysratkaisu Suomessa.

 – Tavoitteemme on toimittaa Vaasan yliopistolle ainutlaatuinen, omavarainen ja täysin hiilineutraali energiaratkaisu. Hyödynnämme hankkeessa aiempaa osaamistamme hiilineutraalin lämmön tuottamisessa Espoossa, minkä ansiosta pystymme räätälöimään ratkaisun juuri yliopiston tarpeisiin. Kyseessä on ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa lämmitys- ja sähköjärjestelmien yhdistäminen auttaa tasaamaan kulutuspiikkejä, kertoo Merikampuksen energiaratkaisun projektipäällikkö Ilkka Salmensaari Fortumilta tiedotteessa.

Fortum valittiin hankkeen innovaatiokumppaniksi lokakuussa 2022 julkisessa tarjouskilpailussa. Voittaneessa EAAS (Energy-as-a-Service) -toteutuksessa yhdistyvät Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan sekä Spring by Fortumin osaaminen sähkön kysyntäjoustossa. Spring by Fortum operoi Pohjoismaiden suurinta virtuaaliakkua.

Lue lisää

Katso kaikki