Uusi asuntokortteli Oulun Myllytullin alueelle

Skanska toteuttaa uuden asuinkorttelin Myllytulliin, Oulun keskustaan.

Kortteli sijoittuu Myllytullin kulttuuriympäristöön Oulun tuomiokirkon, vanhan Myllytullin koulun, Tiedekeskus Tietomaan korkean punatiilisen tornin ja Oulun taidemuseon naapurustoon osoitteeseen Uusikatu 1.

”Omalle tontille rakentuvan Ainolanpihan rakentaminen alkaa arviolta lokakuussa”, kertoo hankekehitysjohtaja Jukka Harjunpää Skanskasta.

Uudiskortteli antaa valmistuessaan perinteikkäälle alueelle raikkaan ilmeen. Koko korttelille tunnusomaista on kattolinjan polveilevuus, mikä tuo korttelin ilmeeseen vaihtelevuutta. Talon kerroskorkeus vaihtelee viiden ja kuuden välillä. Asuntoja on 39.

Ainolanpihan asunnot, joiden koot vaihtelevat yksiöstä ylimmän kerroksen neljän huoneen kotiin, valmistuvat arviolta maaliskuussa 2021. Asuntoihin on suunniteltu valmiiksi erilaisia yhdistely- ja muuntelumahdollisuuksia, joten aikaisilla varaajilla on mahdollisuuksia muokata asuntoaan mieleiseensä suuntaan.

Talon pihakannen alla sijaitsevat autopaikat toteutetaan siten, että niihin voidaan lisätä ostajan halutessa sähköauton latauspiste.

Lue lisää

Katso kaikki