Urakoinnin tulevaisuus on digiä, palvelukonsepteja ja uutta teknologiaa

Eroon jäykistä toimintamalleista ja innostusta peliin, niin saadaan tehot ja kannattavuus kasvuun.

Eroon jäykistä toimintamalleista ja innostusta peliin, niin saadaan tehot ja kannattavuus kasvuun.

Digitalisaatio hiipii vähitellen kaikkeen tekemiseemme ja siksi suuren tiikerinloikan odottaminen on turhaa. Monet asiat ympärillämme ovat jo valmiita otettavaksi hyötykäyttöön, jos vain olemme valmiit kehittämään omaa toimintaamme.

Hyvinvointi sähköllä -visioseminaarissa puhunut STUL ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Amplit Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kuusela nosti esimerkiksi Sähkönumerot.fi-tuotetietopalvelun, joka yhdistää tuotteen yksilöivään sähkönumeroon yhä laajemman määrän tuotetietoa.

”Kun sähkösuunnittelija laatii kohteelle valaisinluettelon, kannattaisi siihen ehdottomasti kirjata sähkönumero. Näin saadaan kerralla esiin paitsi valaisimen tekniset tiedot, myös ohjeet asennukseen, ylläpitoon ja jopa hävittämiseen”, Kuusela sanoo.

Erityisesti sähköteknisiin tuotteisiin liittyy valtava määrä tietoa, jonka valmistajat ja maahantuojat syöttävät yhteiseen järjestelmään. Se on kaikkien vapaasti käytettävissä ja sisältää jo 240 000 sähköteknistä tuotetta. Tämän Kuusela näkee potentiaalina, jonka parempi hyödyntäminen on mahdollista jo tänään.

Saumatonta yhteistyötä

Esityksessään Kuusela kuvaili tulevaisuuden sähkösuunnitteluprosessia, jossa kuluttava uudelleen tekeminen poistuu eri osapuolten ja järjestelmien saumattomalla yhteistyöllä. Ideaalitilanteessa oikea tieto saapuu suunnittelusta ja kulkee tarpeen mukaan päivitettynä aina valmiin kohteen huoltodokumentteihin asti.

”Työmaalla digitalisoituja suunnitelmia voidaan tarkastella virtuaalilaseilla täydennettynä todellisuutena siinä tilassa, johon asennus tehdään. Näytötkin voidaan rullata tai taitella kokoon kuten paperiset suunnitelmat nykyisin.”

Tähän on Kuuselan mukaan mahdollista päästä kokonaisnäkemyksen ja yhteistyön kautta. Digitaalisuus sinänsä on mahdollistaja, kunhan totutuista tavoista päästään irti ja ryhdytään kehittämään uutta.

Haaste tulevaisuuden tekijöille

Muuttuvat rakentamisen toimintamallit ovat lähellä rakennusyhtiö Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Ahoa. Hänen mukaansa rakentamisen tuottavuudelle on iso potentiaali, mutta muutos parempaan voidaan saada aikaan vain yhdessä ja hyödyntämällä uutta teknologiaa. Myös rakennusalaa tulevat ravistelemaan yllättäviltä suunnilta saapuvat uudet liiketoimintamallit.

Kannattaa siis olla hereillä, valmis muuttumaan ja mieluiten kehittää ja kehittyä yhdessä arvoketjun eri toimijoiden kanssa. Ajattelun aihetta antavat esimerkit kuten Airbnb ja Google, jotka voivat hyvinkin liikkua ketterästi rakennusalan tuntumassa.

Ahon lanseeraama ajatus Suomessa kehitettävästä ja maailmaa valloittavasta Building Movementista voisi houkutella mukaan ennakkoluulottomat alan toimijat. Uusilla yhteistyöhön perustuvilla konsepteilla rakennusalan palvelu ja tuottavuus saataisiin kohoamaan uudelle tasolle, mistä hyötyisivät kaikki.

Teksti: Kari Heikkilä, Kuva Olli Häkämies

 

Lue lisää

Katso kaikki