Uponor peruuttaa lisälomautukset Suomessa
Uponor Suomi Oy:ssä ei ole tarvetta toteuttaa lisälomautuksia, joihin yhtiö varautui keväällä käynnistyneissä yt-neuvotteluissa. Silloin yhtiön johdon ja henkilöstön keskusteluissa päätettiin, että Uponor Suomi Oy:n koko henkilöstö lomautetaan pääosin kesän aikana kahdeksi viikoksi ja varaudutaan enintään kahden kuukauden kokonaislomautukseen, josta päätetään syyskuussa. Nyt pidetyssä tilannekatsauksessa todettiin, että lisälomautuksille ei ole tarvetta.
Uponor Suomi Oy:n toimitusjohtajan Ville Ruohion mukaan liiketoiminnan tavoitteet koko vuoden osalta näyttäisivät täyttyvän sovitulla kahden viikon lomautuksella ja muilla toteutetuilla säästötoimilla. Yhtiön markkinatilanteessa ja -näkymissä ei ole tapahtunut muutoksia.
Uponor-konserniin kuuluva Uponor Suomi työllistää Suomessa noin 375 henkeä, pääasiassa Nastolassa, Forssassa ja Espoossa.
Lue lisää
Katso kaikki
Työtilojen valaistuksen avainsana on muokattavuus – myös uusittu standardi kannustaa valaistuksen säätöön

Talotekniikkaliitto tapasi päättäjiä – ”Ihmisen asumismuodolla ei pitäisi olla merkitystä tällaisen veroedun saamisessa”
