Työpaikoilla kierrätetään roskia laiskemmin kuin kotona

VTT:n laskelmat vahvistavat, että ahkeralla lajittelulla on helppo keventää kodin tai yrityksen ilmastokuormaa merkittävästi.

VTT:n laskelmat vahvistavat, että ahkeralla lajittelulla on helppo keventää kodin tai yrityksen ilmastokuormaa merkittävästi.

Työpaikalla ihmisten kierrätysinto usein lopahtaa, vaikka kotona jätteet lajiteltaisiin tarkkaan. Pahvia ja paperia kierrätetään töissäkin ahkerasti, mutta kaikkea muuta satunnaisemmin. Jopa palautuspullot päätyvät helposti roskikseen.

Vantaan Energia teetti maaliskuussa työpaikkojen kierrätysintoa kartoittavan kyselyn, johon vastasi yhteensä 1005 töissä käyvää 18–65-vuotiasta. Koska parantamisen varaa selvästi löytyy, Roskien lajittelun SM-kisoihin on perustettu tänä vuonna uusi yrityssarja.

Suomessa ihmiset kierrättävät kaikkia jätteitä aktiivisemmin kotona kuin töissä. Isoimmat erot ovat lasin, metallin ja muovin kierrätyksessä.

Vantaan Energian kyselyssä kartoitettiin syitä, jotka estävät lajittelua ja kierrätystä työpaikalla. Selkeimmiksi syiksi mainittiin, ettei työpaikalle ole hankittu tarpeeksi keräysastioita eri jätteille ja että työpaikan jätekatoksesta löytyvät keräysastiat vain sekajätteelle, pahville ja paperille.

Kaikkein hankalammaksi koetaan, jos lajiteltuja jätteitä pitää kuljettaa itse kauemmas keräysastioihin. Siksi myös paristoja ja palautuspulloja heitetään työpaikoilla huomattavasti useammin roskiin kuin kotona.

Ajanpuutetta ei koeta esteeksi. Enemmistö kertoo, että jokainen hoitaa itse jätteiden lajittelun riippumatta siitä, mikä vastaajan asema on työpaikalla.

Noin 40 prosenttia miehistä ja 30 prosenttia naisista vastaa kuitenkin, että asemani puolesta jätteiden lajittelu ei kuulu tehtäviini. Samaa mieltä ovat erityisesti 18–24-vuotiaat, joista yli puolet kokee näin. Tämä näkyy myös käytännössä: laiskimpia lajittelijoita ovat 18–24-vuotiaat, aktiivisimpia 55–65-vuotiaat.

Naiset ovat miehiä innokkaampia kierrättäjiä myös töissä. Johtajat ja esimiehet antavat työntekijöitä valoisampia näkemyksiä oman työpaikkansa kierrätysolosuhteista.

Sillä, missä tiloissa yritys sijaitsee, on vaikutusta työyhteisön kierrättämiseen. Keskimäärin aktiivisimmin kierrättävät omassa rakennuksessa työskentelevät. Heillä on eniten sananvaltaa siihen, mitä kaikkia keräysastioita omasta jätekatoksesta löytyy.

Julkisella sektorilla monia jätteitä kierrätetään myös muita aktiivisemmin. Pienillä alle 10 henkilön työpaikoilla kierrätetään ahkerimmin palautuspulloja, mutta muiden jätteiden lajittelu on heikompaa kuin isommissa yrityksissä.

Positiivista hiilikädenjälkeä voi kasvattaa ahkeralla lajittelulla

Vantaan Energia on selvittänyt roskien lajittelun ilmastovaikutuksia yhteistyössä VTT:n työryhmän kanssa. Työryhmä laski ahkeran lajittelijan ja peruslajittelijan hiilijalanjäljen eron. Tällä haluttiin selvittää, onko lajitteluaktiivisuudella oikeasti vaikutusta ilmastonmuutoksen hillintään.

”Tutkimuksen tulos on selkeä: ahkera lajittelija pienentää merkittävästi omaa hiilijalanjälkeään. Samalla koko jätehuollon hiilijalanjälki pienenee”, iloitsee Vantaan Energian viestintä- ja henkilöstöjohtaja Mervi Suorsa.

”Ahkeran lajittelijan jätteistä aiheutuva hiilijalanjälki on alle puolet peruslajittelijan hiilijalanjäljestä. Aktiivisesti lajittelemalla kasvatetaan positiivista hiilikädenjälkeä, eli tehdään tekoja ilmaston hyväksi.”

Kotitaloudessa aktiivisemmalla lajittelulla saavutettava ero on jopa 288 hiilidioksidikiloa vuodessa. Määrä vastaa yksisuuntaista Helsinki-Pariisi-lentoa tai 2400 kilometrin autoilua.

Yritykset mukaan kisaamaan roskien lajittelun suomenmestaruudesta

Vantaan Energia on järjestänyt leikkimielisiä Roskien lajittelun SM-kisoja vuodesta 2016 lähtien. Tavoitteena on auttaa ihmisiä oppimaan lajittelemaan paremmin.

Tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa yrityksille suunnattu oma sarja. Siinä yritykset voivat haastaa toisiaan mukaan osoittamaan vastuullisuuttaan. Yrityssarjan omavalintaiset osallistumismaksut lahjoitetaan WWF:lle Itämeren suojeluun.

”On tärkeää, että kotitalouksien lisäksi myös yritykset kierrättävät jätteensä ja kehittävät niiden lajittelua. Roskien lajittelun SM-kisojen uudella yrityssarjalla haluamme kannustaa yrityksiä tarttumaan toimeen. Kisaan osallistumisesta voi tehdä henkilöstöä yhdistävän tapahtuman vaikka tyky-päivän yhteyteen”, Suorsa mainitsee.

Roskien lajittelun SM-kisoissa järjestetään tänä vuonna viisi osakilpailua. Omat sarjat löytyvät aikuisille, lapsille ja yrityksille. Vain yrityssarjan kisaan tarvitsee ilmoittautua ennakkoon.

Aikuisten ja lasten sarjassa osallistumismaksua ei ole, ja paikalle voi saapua ilman ennakkoilmoittautumista. Kisaan voi osallistua myös Roskapeli-digipelin avulla, joka löytyy osoitteesta: https://www.vantaanenergia.fi/roskapeli/

Aikuisten sarjan finaali käydään Tikkurila Festivaalin päälavalla perjantaina 12.7. Voittaja saa arvonimen Roskamestari 2019 ja palkinnoksi matkan biopolttoaineella Singaporeen kahdelle. Lasten sarjan pääpalkintona on vuosikortti SuperParkiin.


Kaikki vastuulliset, roskien lajittelusta kiinnostuneet yritykset:
Yrityssarjaan voi ilmoittautua laittamalla sähköpostia osoitteeseen viestinta@vantaanenergia.fi

Roskien lajittelun SM-kisojen aikataulu 2019:
1. osakilpailu, to 16.5. klo 13–18, kauppakeskus Redi, Helsinki
2. osakilpailu, pe 31.5. klo 13–18, Narinkkatori, Helsinki
3. osakilpailu, ke 12.6. klo 15–21, Kaisaniemen puisto, Helsinki
4. osakilpailu, ke 19.6. klo 13–18, kauppakeskus Iso Omena, Espoo
5. osakilpailu, to 11.7. klo 14.30–21, Tikkurila Festivaali, Vantaa
Semifinaali, pe 12.7. klo 14–15 Tikkurila Festivaalin osakilpailuteltta
Finaali, pe 12.7. klo 17.30, Tikkurila Festivaalin päälava

Lue lisää

Katso kaikki