Tuusulaan suuri logistiikkakeskus Logitri Oy:lle

Yli 40 miljoonan euron arvoisen hankkeen KVR-urakoitsijana on Jatke Oy.

Yli 40 miljoonan euron arvoisen hankkeen KVR-urakoitsijana on Jatke Oy.

OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimat pääomarahastot rakennuttavat Logitri Oy:lle lähes puoli kilometriä pitkän ja noin 31 000 neliömetrin laajuisen logistiikkakeskuksen Tuusulaan. Rakennushankkeen kokonaisarvo tontteineen on yli 40 miljoonaa euroa.

Jatke Oy toimii kohteen KVR-urakoitsijana. Projekti rakennetaan kahdessa vaiheessa. Hankkeen ensimmäinen vaihe on harjakorkeudessa. Toinen vaihe käynnistyi viime vuoden lopulla. Kokonaisuudessaan logistiikkakeskus valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Betonirunkoisen logistiikkakeskuksen laaja kattopinta-ala hyödynnetään uusiutuvan aurinkoenergian keräämisessä. Arvioitu vuosituotto on noin 380 000 kWh. Paneelien pinta-ala on lähes 5000 m2. Keskuksesta tulee valmistuttuaan yksi Suomen suurimmista kiinteistöistä, jonka katolle on rakennettu aurinkovoimala.

”Rakentaminen on edennyt aikataulussa ja yhteistyö kiinteistösijoittajan, asiakkaan sekä Tuusulan kunnan kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Suurtakin projektia on mutkatonta viedä eteenpäin, kun Logitrin kanssa yhdessä sovittu pitää ja Tuusulan kunnassa on positiivinen henki yritystoiminnan eteenpäin viemiseen”, Jatke Oy:n johtaja Pauli Karjalainen toteaa.

 

Lue lisää

Katso kaikki