Turvevero laskee

Bioenergia ry:n mukaan vuoden 2015 turveveron alennus 4,9 eurosta 3,4 euroon MWh:lta sekä metsähaketuen nosto eivät vielä varmista kotimaisten energianlähteiden kilpailukykyä suhteessa kivihiileen.

Kotimaisten polttoaineiden yhteenlaskettu käyttö on laskenut merkittävässä viime vuosina. Kysyntää ovat rasittaneet aiemmat vero- ja tukipäätökset sekä turpeen luvituksen lupasuma.

Stubbin hallitus ilmoitti jo aiemmin, että turpeen ja metsähakkeen osalta hallitus tulee tekemään ratkaisuja, jotka varmistavat niiden kilpailukyvyn suhteessa kivihiileen. Sitä vastoin turveveron alennus ja sitä vastaava metsähaketuen nosto turvaavat kotimaisten polttoaineiden aseman. Tämä muutos ajoitetaan vuoden 2016 alkuun.

”Olemme tyytyväisiä, että turveveroa lasketaan ja metsähakkeen tukea vastaavasti nostetaan sovitulla aikataululla 1.1.2015 alkaen. Olisimme tosin toivoneet, että vero voitaisiin laskea suoraan vuoden 2012 tasolle,” Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen toteaa.

”Hallituksen ratkaisu on merkittävä. Työpaikkoja olisi syntynyt nopeammin, mikäli vuodelle 2016 aiottu taso olisi saatu jo ensi vuoden alusta voimaan. Hallitus on asettanut tähtäimen aivan oikeaan suuntaan,” kiittelee Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa.

Mahdollinen metsähakkeen tuen uusi kohdentaminen tai rajaus tulee Naukkarisen mukaan harkita hyvin huolella. Energia-ala on huolissaan rajauksen vaikutuksista metsähakkeen saatavuuteen ja käyttöön sähkön- ja lämmöntuotannossa.

”Se myös huolettaa, jos tukimuutos menee komission käsittelyyn. Se voi olla pitkäkestoinen ja arvaamaton sekä sitä kautta vaikeuttaa kotimaisen metsäenergiamarkkinan kehittymistä,” Naukkarinen sanoo.

Lue lisää

Katso kaikki